Panimojuhlilla tehdään avaus kotipanemisen maailmaan – "Seinäjoelle yritetään tällä herätellä sellaista maistelurinkiä"

OLUT Olutfestivaali kokoaa yhteen oluesta ja myös sen valmistamisesta kiinnostuneet. Olutmestari sanoo, että seinäjokelaisessa olutkulttuurissa on tapahtunut muutos.

Seminaarimäen mieslaulajat esiintyvät Näsinpuistossa heinäkuussa. Lotta Emilia Mattila

anna-pia.ahola@media.fi

– Maistele laajalla skaalalla, mutta pieninä annoksina.

Näin Mallaskosken panimon olutmestari ja tehtaanjohtaja Jyri Ojaluoma ohjeistaa olutfestivaalivieraita. Mallaskoski järjestää Lakeuden Panimojuhlat yhdessä Selmu ry:n kanssa.

Olutfestivaali järjestetään Seinäjoella kolmatta kertaa.

Tänä vuonna Panimojuhlilla tehdään avaus oluen kotipanemisen maailmaan. Ravintoloitsija Aleksi Tamminen kertoo, että Seinäjoella on jo oluen valmistuksen kulttuuria.

– Kun muutama vuosi sitten aloin oluiden kanssa puuhastella, yllätyin kotipanemisen suosiosta Seinäjoella. Olen vetänyt kansalaisopistolla oluen valmistuksen kursseja, ja selkeää kiinnostusta on ollut.

Lakeuden Panimojuhlille on haettu kotipanijoita mukaan suljettuun tilaisuuteen, jossa oluen valmistajat pääsevät maistattamaan tuotoksiaan toisilleen. Muutamia onkin ilmoittautunut.

– Seinäjoelle yritetään tällä herätellä sellaista maistelurinkiä, jollainen löytyy esimerkiksi Helsingistä: yhdessä istutaan alas, maistellaan toisten oluita ja annetaan palautetta.

Tammiselle on moni tuonut omia oluitaan maistettavaksi.

– Kyllä Seinäjoella osataan tehdä hyvää olutta, ja kiinnostusta tekemiseen on.

Kotipanijat istuvat omassa suljetussa tilaisuudessaan, mutta kaikille olutta maisteltavaksi tuo viitisentoista panimoa Suomesta ja ulkomailta. Ensimmäistä kertaa mukana ovat muun muassa Borg Brugghús Reykjavikista, Hopping Brewsters Beer Company Akaasta ja NP Brewers Vaasasta.

Seinäjokelaisessa olutkulttuurissa on Jyri Ojaluoman mukaan tapahtunut selkeä muutos. Erilaisista oluista ollaan hänen mukaansa entistä kiinnostuneempia. Pienpanimobuumi valtasi Suomen joitakin vuosia sitten, mutta Ojaluoma näkee nousujohteen olevan nyt ohi.

– Enää ei perusteta uusia panimoita tiuhaan tahtiin, tälle tasolle se varmaankin Suomessa jää. Täällä on nyt vähän yli 90 pienpanimoa.

Mikä tekee onnistuneen olutfestivaalin? Ojaluoma sen tietää, kun on niitä kiertänyt kahden vuosikymmenen ajan.

– Rento ja hyvä tunnelma. Sen luominen on pitkälti järjestäjän käsissä. Onneksi saa tehdä sellaisten ammattilaisten kanssa, kuin Selmun väki.

Lakeuden Panimojuhlat

Lakeuden Panimojuhlat -olutfestivaali järjestetään Seinäjoella kolmatta kertaa.

Tapahtumassa on mukana 12 kotimaista panimoa ja kaksi panimoa ulkomailta.

Ohjelmassa on muun muassa olut-tastingeja ja paneelikeskusteluja.

Vuonna 2016 olutfestivaali keräsi 950 kävijää. Festivaali laajeni kaksipäiväiseksi vuonna 2017, jolloin kävijöitä oli 1 500.

Lakeuden Panimojuhlat Rytmikorjaamolla 19.–20.1.2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää