Ulosotto, rotanmyrkky ja pippurisumute... – Mitä ihmettä näistä kansalaisaloitteista tulee?

Yksi monista kansalaisaloitteista koskee rotanmyrkyn myynnin muuttamista luvanvaraiseksi. Kuvassa oleva myrkky löytyi Tuusulasta suositulta koirien ulkoilualueelta. Anton Soinne

Jari Pietiläinen

Tasan neljä vuotta käytössä ollutta mahdollisuutta tehdä kansalaisaloite on käytetty Suomessa vilkkaasti.

Kansalaisaloitteen avulla kansalaiset voivat saada uuden lakiehdotuksen eduskunnan käsittelyyn, jos vähintään 50 000 kansalaista kannattaa aloitetta.

Tähän mennessä eduskunnan käsittelyyn on otetu kahdeksan kansalaisaloitetta, joista yksi on hyväksytty Arkadianmäellä: aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista hyväksyttiin vuoden 2014 lopussa.

Puntarin toisessa päässä on koko joukko kaikenkirjavia aloitteita, joilla suomalaiset haluavat saada eduskunnan huomion. Mukana on vino pino aloitteita, jotka ovat keränneet vain muutamia tuhansia nimiä.

Merkillistä, miten rotanmyrkkyä saa myydä päivittäistavarakaupoissa."

Nyt käynnissä on kaikkiaan 41 nimienkeräystä, joista yksi koskee ulosottoa. Keräyksen käynnistäjien mukaan ulosotto käsittelee asiakkaita eriarvoisesti, sillä ulosottomies voi yksinään päättää, saako asiakas vuodessa kaksi vapaakuukautta vai ei.

Aloitteen tekijät haluavat korjata tämän epäkohdan, mutta aloite on saanut vasta 17 allekirjoittajaa. Keräysaika päättyy 11. elokuuta.

Toinen kansalaisaloite koskee rotanmyrkyn myynnin muuttamista luvanvaraiseksi. Aloitteen mukaan rotanmyrkky tulisi poistaa päivittäistavarakaupoista ja sen myyntiin tulisi saada rajoituksia.

– Karmaisevia uutisia rotanmyrkkysyöttejä lenkkipolkujen varsilta syöneistä koirista tulee lähes päivittäin, muistuttavat aloitteen tekijät.

Heidän mukaansa koirien myrkyttäminen erilaisin myrkytyskeinoin tuntuu olevan nykyään lähes muodikasta. Samalla rotanmyrkky on koiralle itselleen erittäin tuskainen tapa kuolla.

– On suorastaan merkillistä, miten tällaisia myrkkyjä saa myydä päivittäistavarakaupoissa, ja usein vielä hyllypaikka on hyvin keskeisellä paikalla.

Pippurisumutteen myynti pitää saada lailliseksi kaikille."

– Haittaeläinten myrkyttämiseen tarkoitettujen myrkkyjen myyminen pitää tehdä nykyistä huomattavasti vaikeammaksi. Myrkyt lukkojen taakse, kuten tupakat, luvanvaraisiksi tai kokonaan tiettyjen ammattiryhmien käyttöön, vaativat aloitteen tekijät.

Tämä aloite on saanut liki neljätuhatta allekirjoittajaa. Keräysaika loppuu 18. heinäkuuta.

Kansalaisaloitteen avulla yritetään myös saada pippurisumutteen käyttöä lailliseksi kaikille.

– Suomen turvallisuustilanne naisiin kohdistuneessa väkivallassa on radikaalisti muuttunut viime vuosien aikana. Pippurisumute on helppo kantaa mukana ja tuo turvallisuutta naisille. Naisilla ja lapsilla on nyt turvatonta liikkua yksin, muistuttavat aloitteentekijät.

Pippurisumutealoitetta kannattaa nyt 33 allekirjoittajaa. Keräysaika päättyy 25. heinäkuuta.

Lue lisää kansalaisaloitteista tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää