Seinäjokelaisille tuttu ex-triathlonisti tuomittiin taposta

Tuomas Rauhala

Entinen huippu-urheilija Anssi Lehtinen on tuomittu kymmenen ja puolen vuoden vankeuteen entisen avopuolisonsa taposta ja kuudesta muusta rikoksesta.

Mielentilatutkimuksen mukaan Lehtinen teki tekonsa täydessä ymmärryksessä.

Lehtinen tappoi 45-vuotiaan äänekoskelaisen uhrinsa tämän kotipihalla Suolahdessa viime toukokuussa. Uhri kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Lehtinen tuomittiin myös muun muassa uhrin kanssa yhteisen lapsen omavaltaisesta huostaanotosta. Lehtinen oli vuonna 2013 ottanut lapsensa mukaan Pohjanmaalle, eikä palauttanut tätä huolto-ja tapaamissopimuksen mukaisesti lapsen äidille.

Seinäjoellakin asunut Lehtinen kilpaili maailman huipulla triathlonissa sijoittuen muun muassa 20:ksiHavaijin Ironman-kisoissa. Jääspeedwayssä hän on voittanut kaksi Suomen mestaruutta.

Tuomiosta kertoivat ensi Ilta-Sanomat ja Keskisuomalainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu