Seiska: Juha Sipilä myy miljoonataloaan Sipoossa – laski hintaa 130 000 eurolla

Talon sijainti niemenkärjessä seisovalla kalliolla antaa ikkunoista mahtavat maisemat ulapalle. Tiiviin naapuruston taloja tulee myyntiin ani harvoin. Sipoon Sanomat Crista Lassfolk-Feodoroff

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ministerin pestiä kansakunnan kusitolpaksi nimittänyt ex-pääministeri, kansanedustaja Juha Sipilä (kesk.) on pannut Sipoon talonsa myyntiin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Sipilä osti 350-neliöisen omakotitalonsa vuonna 2014 helpottamaan työskentelyään pääministerinä. Virallisesti hän ei ole sipoolaiseksi ryhtynyt, vaan on pysynyt kirjoilla kotikunnassaan Kempeleellä.

Sipoossa Juha Sipilän naapurustossa asuu kansanedustaja Harry Harkimo (liik.) ja muita vanhojen sipoolaissukujen jäseniä. Parisenkymmentä omakotitaloa käsittävä merellinen asuinalue Etelä-Sipoossa, heti Helsingin rajalla, on hyvin rauhallinen. Naapurustosta tulee taloja myyntiin ani harvoin. Esimerkiksi Sipilälle talonsa myyneet rakensivat uuden talonsa viereiselle tontille.

Juha Sipilän kolmikerroksinen talo seisoo jylhällä kalliolla niemenkärjessä.

Vaaleaksi rapatun kivitalon ikkunat antavat komean näkymän ulapalle.

Alueen asukkaiden yhteisomistuksessa olevan yksityisen uimarannan ja pienvenesataman edustalla merestä kurkistaa saari, Katrinholmen.

Perheasunnoksi rakennetun talon hinta oli 1 480 000 euroa vuonna 2014.

Juha Sipilä ei kertonut talon ostettuaan toteutunutta ostohintaa julkisuuteen. Hän ilmoitti vain, ettei koskaan maksa pyydettyä hintaa.

Nyt talon hinnaksi ilmoitetaan 1 350 000 euroa.

Miljoonatalon hintaan vaikuttaa sijainnin lisäksi luksuksesta kielivät yksityiskohdat, kuten italialaiset lattialaatat, mutta pääosin talo on rakennettu käytännöllisellä tavalla kodikkaaksi.

Myynti-ilmoituksen perusteella Sipilä on tehnyt talossa pientä pintaremonttia sekä ulkona että sisällä. Lisäksi alas rantaan on rakennettu puiset portaat yhdessä naapurin kanssa, ja talon omaan pihaan on rakennettu hirsinen paljukatos.

Isännän nikkaroinnista kuuluisaksi tulleen autotallin ovi on uusittu ja sisälle on asennettu ilmalämpöpumppu ja sähköauton latauspiste.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  2. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  3. Epäily: Huumattua lasta raiskattiin kymmenen tuntia – HS: Neljää miestä syytetään epäillyistä seksirikoksista
  4. Seiska: Mervi Tapola on kuollut – sairasti levinnyttä syöpää
  5. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  6. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Tässä ovat Seinäjoen tuleva valtuusto – kolmannes paikoista uusille
  9. Burger Kingilta uusi avaus – tuleeko tämä myös Suomeen? Asiakkaita olisi satoja tuhansia
  10. Mango, Zara, Marks and Spencer... karu paljastus muotivaatteista ­– ostitko sinäkin näitä?
  11. Mikrosäästäminen on helppoa – voit säästää ja kuluttaa samalla kertaa
  12. Poliisi paljasti mystisen operaation syyn – epäily miljoonaluokan kuprusta, tutkinnassa Cannonball
  13. Muistatko vielä tangokuningatar Mervi Koposen? – Näin upealta paluun tehnyt 42-vuotias kolmen lapsen äiti näyttää nyt
  14. Nämä emojit eivät kelvanneet – sopiiko verenpisara naisten kuukautisia kuvaavaksi symboliksi?
  15. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä

Näytä lisää