Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia

Presidentti Kekkonen kävi istuttamassa muistopuun Lahelanrinteeseen 28.8.1970. Tuusulan museo

Martti Puronen

Asuntomessut ovat säilyttäneet paikkansa kesäisenä kansanjuhlana, johon pientaloasumisesta kiinnostuneet perheet ajavat läpi Suomen tutustumaan rakentamisen ja asumisen ajankuvaan ja uusiin virtauksiin.

Kaikilla messuilla on oma ilmeensä ja aina messuilla nousee esiin uusia keskustelun aiheita.

Tuusulan Lahelanrinteeseen (1970) tuotiin teollista rakentamista, Keravalla (1974) puhuttivat pienet tontit ja Tuusulan Nummenharjun aluetta (2000) kiiteltiin ympäristötekona.

Messuhistorian suurimpana hutina on pidetty tasakattoisia taloja, joita esiteltiin muutamilla ensimmäisillä messuilla. Vähitellen niistä luovuttiin ja asukkaat ovat korjanneet kattonsa.

Kaikki messuilla esitellyt muutkaan erikoisuudet eivät ole jääneet elämään, vaan markkinat ja terve järki ovat armottomasti pudottaneet kyydistä huikeimmat viritelmät.

Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata asuntomessujen 50 vuoden historia. Kuuden hehtaarin alueelle rakennettiin 45 omakotitaloa ja 21 asuntoa viiteen rivitaloon. Taloissa oli tasakatto ja suora sähkölämmitys. Ajatuksena oli esitellä sarjavalmistusta ja talotehtaiden tuotantoa teemalla ”Oma tupa – oma lupa”. Haaste oli kova, sillä pientaloasumisen ykköstuote oli edelleen legendaarinen rintamamiestalo.

Tuusulan Lahelanrinne avasi pitkän messuperinteen.

Nyt 50 vuotta Lahelanrinteen messujen jälkeen on helppo todeta, että pientalorakentamisen kehittämisessä on edetty vanhan tanssin askelin; on otettu kaksi askelta eteen ja yksi taakse keinahdusten kera.

Kunnon maalaisjärki ja kosteat kokemukset ovat tuominneet pientalojen tasakatot historian romukoppaan eikä suora sähkölämmityskään ole nosteessa.

Lahelanrinteen messuilla eniten huomiota saivat uutta muotokieltä ja rakennustekniikkaa edustavat talot. Hulppea Domino-talo ei jättänyt ketään kylmäksi. Tuusulan museo

Lahelanrinteen messut eivät sentään jääneet ilman omaa sivuaan alan kehityksessä. Pientalojen sarjavalmistus on kehittynyt ja vallannut markkinaa. Enää ei ihmetellä, jos nosturiauto nostaa elementtiseinän tai kokonaisen talon kerrallaan paikalleen.

Uutta Lahelassa oli talojen monimuotoisuus ja värillisyys. Askel eteenpäin otettiin myös sisustamisessa. Mitään kilpajuoksua ei tosin vielä ilmennyt, vaan sisustajille piti jopa maksaa, jotta he toivat kalusteitaan esiteltäviksi.

Asuntomessut saivat laajaa julkisuutta ja alueella nähtiin arvovaltaisia vieraita: messut avasi ministeri Arne Berner ja asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Teuvo Aura sai elokuun lopulla houkuteltua vieraaksi kaverinsa presidentti Urho Kekkosen.

Fanfaarien soidessa ja ukkosen jyrähdellessä UKK, Aura ja Tuusulan valtuuston puheenjohtaja Lauri Lehtonen istuttivat alueelle Tuusulan nimikkopuun jalomännyn, jonka tarkoituksena oli ”symbolisoida hyvin onnistunutta ja laatuaan ensimmäistä kokeilua maan pientaloteollisuudessa”.

Kiivaan maaltamuuton ja tiiviin elementtirakentamisen aikana Lahelanrinteen pientaloalue teki vaikutuksen avaruudellaan. Nyt, kun 40 vuoden ikäisiä kaupungintaloja puretaan käyttöön kelpaamattomina, 50 vuoden ikäisissä omakotitaloissa asutaan ja nautitaan suurten ikkunoiden ja vehmaan ympäristön tarjoamasta väljyydestä. Kattoremontit on tehty ja asuntoja on ajanmukaistettu, kun asumisen viihtyisyys on sitä vaatinut.

Lahelanrinne

Alue: 6 ha

Asuntoja: 66

Näyttelykohteita: 39

Kävijöitä: 85 000

Lahelanrinne

Alue: 6 ha

Asuntoja: 66

Näyttelykohteita: 39

Kävijöitä: 85 000

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  4. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  7. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  8. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  9. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  10. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  11. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  12. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  13. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  14. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  15. Oma raha: Hotellihuoneita siivoava Riia Korhonen, 35, on monesti harkinnut alan vaihtoa kehnon palkan takia – "Vaikka rakastankin itse työtä, olen saanut tästä ammatista monta kertaa tarpeekseni"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  3. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  4. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Tangokuningatar valitaan tänään - yleisön suosikiksi nousi Mia Leivo
  7. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  8. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  9. Aaron puuttuvat miljoonat
  10. Onko koirallasi jo reilusti ikää? – Nämä viisi sairautta vaivaavat lemmikkejä eniten
  11. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  12. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  13. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  14. Tässäkö kolme uutta puoluejohtajaa? – Näin vedonlyöntiyhtiö rankkaa poliitikot
  15. Eppu-muusikko Pantse Syrjä sai vankeutta – "Väkivalta sävytti suhdetta 10 vuotta", syyttää ex-vaimo

Näytä lisää