Pääkallokeli voi hiipiä Suomeen torstaiksi – taivas saattaa roiskia lunta jopa 20 senttiä lisää

Lunta on luvassa ennusteen mukaan torstain vastaisesta yöstä alkaen. Matalapaineen liikkeestä tosin riippuu, tuleeko sadetta sittenkin tihkuna ja vetenä. Arkisto / Päivi Tuovinen
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Viime viikon lumimyräkän ja sitä seuranneen pakkasinfernon jälkeen tämän viikon alkupuolella on luvassa hieman maltillisempaa säätä, mutta torstain vastaisena yönä Uudellamaalla ja laajassa osassa eteläisempää Suomea saattaa sataa jälleen paljon lunta. Ennusteessa on kuitenkin epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sateen olomuotoon.

– Alkuviikko menee ennusteen mukaan pienen pakkasen merkeissä, keskiviikkona pakkasta on enemmän eli -5 asteesta -10 asteeseen. Mahdollista lumipyryä on odotettavissa torstain vastaisesta yöstä alkaen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala.

– Matalapaineen liikerata ratkaisee sateen olomuodot, eli tuleeko sadetta lumena vai lauhtuuko sää enemmän ja sadetta tulee tihkuna ja vetenä, Mustala jatkaa.

Mahdollista lumisadetta saattaisi tulla noin 10–20 senttimetrin verran, sään lauhtumista on ennustettu perjantaille. Tämänhetkisen ennusteen mukaan perjantaina ollaan menossa plussan puolelle ja sade muuttuisi vedeksi.

– Torstaina ajokeli voi olla erittäin huono. Ajokelin tekee huonoksi lumipyry, liukkaus ja huono näkyvyys. Huonoa näkyvyyttä lisää pöllyävä lumi.

Mahdollisesti vaarallisesta liikennesäästä varoitetaan myös tällä hetkellä (18.1.) Suomen eteläisemmällä puoliskolla.

Liikennesään ennustetaan olevan torstaina mahdollisesti vaarallinen suunnilleen Kokkolan tienoilta Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan vedettävän linjan eteläpuolella.

Mustalan kokemuksen mukaan keli on vaarallinen myös jalankulkijoille etenkin silloin, kun lämpötila on lähellä nollaa pakkasen puolella ja jalankulkuväyliä aurataan.

– Tienpinta kiillottuu ja ihmiset liukastelevat.

Ei näin! Poliisi julkaisi varoittavan esimerkin "igluautosta" – Huonosti putsatun auton kuljettajalle voi rapsahtaa sakko

Meteorologi: "Lumisade vaan jatkuu ja jatkuu..." – sitten meno muuttuu hurjaksi hytinäksi

Varovasti paluuliikenteessä! Lumimyräkkä teki Kehä III:sta hurjan onnettomuusrysän – Muillakin pääkaupunkiseudun väylillä onnettomuudet haitanneet liikennettä pitkin päivää

Karvasuksi kutittelee hiihtokansaa – mutta onko voideltava sittenkin parempi "pertsassa"?

Lumimyräkässä seisovasta helsinkiläisestä ponivanhuksesta nousi huoli – "Niiden luontainen elintapa on olla ulkona säästä riippumatta"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.