Etäkoulusta päätetään paikallisesti kunnittain

Avi päättää kokoontumisista, valtioneuvosto harrastuksista ja kunnat siitä, kuka palaa lähiopetukseen hiihtolomien jälkeen Arkisto / Outi Paappanen

Johanna Koskiahde

Epidemiatilanne oli Seinäjoen ja koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella tiistaina siinä määrin hyvä, että etäkouluun ei näytä oleva tarvetta siirtyä yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Päätös etäkoulusta tehdään kuntatasolla ensisijaisesti Etelä-Pohjanmaan alueellisen yhteistyöryhmän eli koronanyrkin tilannearvion ja suositusten mukaan sekä paikallisten infektiolääkäreiden näkemyksiä kuunnellen.

–Me kuuntelemme päätöksenteossa ensisijaisesti oman alueen asiantuntijoita, sillä asiassa viisaus piilee täällä, paikallisella tasolla, toteaa sivistys- ja hyvinvointijohtaja Heikki Vierula Seinäjoen kaupungilta.

Pääsääntönä koronatilanteen aiheuttamien rajoitusten määräämisessä on, että laajempaa aluetta koskevat päätökset tekee aluehallintovirasto AVI, mutta kuntatasolla vaikuttavat päätökset, kuten koulujen siirtymisen etäopetukseen, päättää kunta. Toisaalta juuri AVI antaa kokoontumisrajoituksia, mutta toisaalta ei, kuten harrastustoiminnan osalta.

–Kuvio on kaikkineen hieman epäselvä, eivätkä toimivaltuudet ole yksiselitteiset. Kuitenkin meillä kaupungin tasolla päätöksenteko on selkeää ja me nojaamme omien asiantuntijoiden arvioihin niiltä osin, kun päätösvalta ja viimekätinen vastuu on kaupungilla itsellään, Vierula sanoo.

Kuntalaisten kannalta oleellista on seurata paikallisen tason uutisointia. Koulujen viestintäjärjestelmien, wilmojen ja helmien, kautta tieto saadaan nopeasti perheisiin. Tällä hetkellä, epidemian nykyisessä vaiheessa, valtioneuvoston suosituksia sovelletaan paikallisen tilanteen mukaan. Kuntalaisten ei siis kannata muodostaa käsitystään rajoituksista ja suosituksista suoraan valtioneuvoston lausuntojen perusteella.

–Kaupungin oma tiedotus on se, mitä kuntalaisten kannattaa nyt seurata. Me emme etene asiassa valtakunnan tasolla, vaan omaan parhaaseen tietoon nojaten, Vierula korostaa.

Käytäntö on osoittanut, että etäkouluvalmiudet ovat Seinäjoella nykyisellään hyvät ja etäopetukseen pystytään siirtymään päivän varoitusajalla tilanteen niin vaatiessa. Näin toimittiin Seinäjoella tammikuun puolivälissä, kun lukio siirtyi viikoksi etäopetukseen oppilaitoksessa ilmenneen korona-altistumisen takia. Nopea tilannearvio ja toiminta esti jatkotartunnat.

–Me pystymme reagoimaan hyvin nopeasti tilanteen mukaan, Vierula toteaa.

Koronavuosi on pakottanut kehittämään rutiineja, jotka toimivat paikallisella tasolla hyvin, toisin kuin valtakunnan tasolla, jossa vuosi ei ole riittänyt selkeyttämään poikkeusolojen marssijärjestystä.

Sekä kaupungin että aluehallintoviraston viranomaiset kokoustavat hiihtolomaviikolla ja päivittäinen tilannetiedotus jatkuu seuraten epidemiatilanteen etenemistä.

Kommentoi