THL: Koronarokotteiden alueellinen kohdentaminen ei olisi tehokas tapa hillitä epidemiaa

Kuvituskuva. Mari Kosonen

Minna Harmaala

Koronarokotteiden alueellinen kohdentaminen taudista pahiten kärsiville alueille ei olisi kovin tehokas tapa hidastaa epidemian etenemistä. Näin näkee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) lausunnossaan, jonka on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle (STM).

THL:n mukaan rokottaminen hidastaa epidemian etenemistä merkittävästi vasta sitten, kun rokotuskattavuus lisääntyy huomattavasti.

THL:n arvion mukaan alueellinen kohdentaminen on kuitenkin mahdollista. Se vähentäisi tehohoidon tarvetta hieman.

THL pitääkin ensisijaisena, että rokotukset edistyvät mahdollisimman ripeästi ikääntyneillä, riskiryhmissä ja "alttiina olevassa väestössä".

THL:n mukaan mahdollinen alueellinen painotus olisi yksinkertaisinta tehdä kertaluonteisena eli kohdentamalla vaikeimmille epidemia-alueille tietyt rokote-erät sen jälkeen, kun nyt meneillään oleva ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen on pääosin toteutunut.

Ministeriö ja hallitus ovat korostaneet, että alueellinen kohdennus tulisi kyseeseen vasta, kun mainitut riskiryhmät on rokotettu.

THL toteaa, että yhdenvertaisuus koronarokotuksissa ei välttämättä tarkoita tismalleen samaa kohtelua. Siksi rokotuksia voitaisiin painottaa niille alueille, joilla epidemia on pahin.

– Tämä johtaa kuitenkin siihen, että samalla kun rokotusten antaminen nopeutuu joillakin alueilla, se myös hidastuu niillä alueilla jotka saavat rokotteita ennakoitua vähemmän tai hitaammin. Tämä voi johtaa siihen, että Covid-19-tapausmäärä ja sairaalahoidon tarve laskevat näillä alueilla hitaammin kuin muuten olisi tapahtunut, lausunnossa sanotaan.

THL:n mukaan on myös ongelmallista, että Biontech-Pfizerin rokotteen kohdentaminen pitää tehdä useaa viikkoa ennakkoon. Siksi alueellisella kohdentamisella ei pystytä huomioimaan kuntakohtaista epidemiatilannetta. Lisäksi EU-komissio on esittänyt rokotustodistuksen käyttöä EU-sisärajat ylittävään matkustukseen ja yhteiskunnan toimintojen avaamiseen. Jos rokotetut saavat liikkua muita vapaammin, alueellisesti eri tahtia etenevistä rokotuksista voisi THL:n mukaan muodostua yhdenvertaisuushaasteita.

Kansalliselle rokotusasiantuntijaryhmälle esitetyn mallin mukaisesti alueen saaman rokotemäärän jakoperuste voisi jatkossa olla väestön lukumäärä, edellisten viikkojen tapausmäärä ja edellisten viikkojen erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrä. Kaikkien kolmen tekijän painoarvo olisi yksi kolmannes.

Koska väestön lukumäärä pysyisi edelleen perusteena, kaikki alueet saisivat edelleen rokotteita.

Muokattu 26.3.2021 kello 15.04: Lisätty maininta, että alueellinen painotus olisi THL:n mukaan yksinkertaisinta tehdä kertaluonteisesti.

Kommentoi