Paikallisia uutisia: Seinäjokinen Tanssikoulu Wimma aloittaa franchising-yrittäjätoiminnan ensimmäisenä Suomessa

Tanssikoulu Wimma muuttaa Yrittäjäntielle ja panostaa franchising-yrittäjyyteen. Mika Alavesa

Johanna Koskiahde

Tanssikoulutoiminta on Etelä-Pohjanmaalla selviytynyt korona-ajassa eteläistä Suomea paremmin, kun opetusta on pystytty järjestämään epidemiasta huolimatta eikä toimintaa ole tarvinnut keskeyttää kokonaan. Poikkeusajan keskellä tanssikoulu Wimma on kehittänyt toimintaansa vahvistaakseen tanssiharrastuksen saatavuutta pienilläkin paikkakunnilla. Yritys tuo ensimmäisenä Suomessa tanssikouluyrittäjyyteen franchising-mallin.

–Lähdemme tarjoamaan tanssikoulutoiminnassa ensimmäisinä yrittäjähenkisille tanssinopettajille mahdollisuutta toteuttaa yrittäjyyshaaveensa valmiin konseptimme kautta. Sinänsä franchising-yrittäjyys on monilla palvelualoilla tuttu muoto, mutta meidän alallamme uusi, kertoo yrittäjä Anne Välisaari.

Kyse on siitä, että tanssiopetusta tarjoava voi aloittaa yrittäjätoiminnan tunnetun brändin alla, osana ketjua. Käytössä on tunnetun nimen lisäksi tukea sopimuksen mukaisesti. Puhutaan matalan kynnyksen riskittömämmästä yrittäjyydestä.

–Muistissani on vielä selkeästi oman urani alku. Kun aloitin 10 vuotta sitten yrittäjänä, olisin kaivannut toiminnan alkuun tukea ja neuvontaa. Nyt voin itse tällä tavalla tukea aloittavia yrittäjiä ja samalla vahvistaa arvojeni mukaista ajatusta, tanssiharrastuksen viemistä mahdollisimman laajalle, myös pienille paikkakunnille, Välisaari summaa.

Tavoitteena on tarjota franchising-yrittäjyyttä eri puolilla Suomea toimiville yrittäjyydestä kiinnostuneille. Toiminnan edellytysten turvaamiseksi yrittäjiä ei voi olla joka paikkakunnalla, vaan yhteistyö solmitaan niin, että toiminta-alueet ovat riittävän laajat ja riittävällä etäisyydellä toisistaan.

–Uskon, että Etelä-Pohjanamaallakin löytyy vielä tilaa tanssikouluyrittäjälle, vaikka oma toimintamme kattaa jo kuusi paikkakuntaa, arvioi Välisaari.

Sinänsä franchising-yrittäjyys on monilla palvelualoilla tuttu muoto, mutta meidän alallamme uusi.

Anne Välisaari

–Olen itse Torniosta kotoisin ja tiedän, miten ison osan perheen arjesta harrastuskuskaamiset voivat viedä. Olen kokenut yrittäjyyteni keskeiseksi arvoksi tanssiharrastuksen mahdollistamisen jokaiselle, myös pienemmillä paikkakunnilla asuville. Tämän mahdollistavat opettajamme, jotka pitävät tunteja omien asuinpaikkakuntiensa lähialueille, esimerkiksi Alavudella ja Alajärvellä, kertoo Välisaari.

Kokemuksesta yrittäjä tietää, että pienten paikkakuntien oppilaat ovat usein sitoutuneempia harrastukseen.

–Kun paikkakunnan harrastusmahdollisuudet eivät ole yhtä monipuolisia kuin isoilla paikkakunnilla, oppilaat ovat sitoutuneempia lajiin ja jatkavat vuodesta toiseen sen parissa. Isoilla paikkakunnilla taas harrastuslajien kirjo on niin laaja, että halu kokeilla useaa lajia vie mukanaan, pohtii Välisaari.

Franchising-yrittäjyyden lisäksi yritys uudistuu tilojensa osalta, sillä Seinäjoen toimipiste siirtyy kesällä uusiin tiloihin Yrittäjäntielle. Poikkeusajasta tanssikoulu Wimma on selviytynyt yrittäjän mukaan kohtuullisesti.

–Tietenkin koronarajoitukset ovat tuntuneet oppilasmäärien vähentymisenä, ja ne ovat tuoneet työhömme monia lisäelementtejä, kun arkea on pyöritettävä rajoitusten mukaan. Ryhmien aikataulut ja oppilaiden kulkeminen on mietittävä niin, että kontaktit saadaan minimiin ja kohtaamisia ei tule. Lisäksi hygieniasta on huolehdittava, toteaa Välisaari.

Uusiin tiloihin avautuu neljä tilavaa tanssisalia. Tämän lisäksi toimintaa kehitetään poikkeusajasta huolimatta tulevaisuudenuskoa ylläpitäen tarjoamalla ammattiuralle tähtääville tanssijoille henkilökohtaiseen valmennussuunnitelmaan perustuvaa opetusta. Tanssiharrastus sopii Välisaaren mukaan kaikille. Lajivalikoima on laaja ja kursseja on tarjolla eri ikäryhmille, taaperoista ikäihmisiin. Toiminnan ydin on juuri kaikenikäisten ja -tasoisten tanssittaminen, mutta sen lisäksi yrittäjä haluaa tarjota pidemmälle tähtääville tukea ja väylän kehittää taitojaan.

–Aloitamme ensi syksynä Wimma Academyn, joka on suunnattu tavoitteellisesti tanssia harrastaville. Ohjelma tukee tanssijan kehitystä kokonaisvaltaisesti yhteistyössä FYSIO 2000 ammattilaisten kanssa ja haku siihen alkaa toukokuussa. On hienoa olla mukana mahdollistamassa tanssin jatkuvuus, seurata lapsesta nuoreksi tanssijaksi kasvavien harrastajien kehitystä, summaa Välisaari.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.