Paikallisia uutisia: Seinäjoen legendaarinen "mäkkäri" vaikuttaa puretulta

Remontti on hieman vähättelevä sana

Seinäjoen McDonald´s remontoidaan kauttaaltaan ja avataan uudelleen toukokuussa. Laura Kaski

Laura Kaski

Seinäjoen McDonald ´s on muodostunut jo lähes legendaariseksi maamerkiksi 25 toimintavuotensa aikana.

Rakennus laitettiin remonttiin huhtikuun 12. päivä, mutta nyt tehtävät työt näyttävät lähinnä purku- kuin ehostustöitä. Tämä on herättänyt kysymyksiä ravintolan kohtalosta ja sijainnista.

– Kyllä tästä on kysyneet tututkin, että mitä kuulkaa oikein teette. Ehkä remontti on hieman vähättelevä sana, naurahtaa Seinäjoen McDonald ´s yrittäjä Mika Rajamäki.

Tosiasiassa paikalle jäävät vain rakennuksen teräsrungot ja salin ikkunat. Kaikki muu menee uusiksi, myös katto.

– Rakennus laajenee taaksepäin, jolloin saamme kasvatettua keittiön kapasiteettia. Lisäksi autokaistalle tulee toinenkin tilauspiste, Rajamäki kertoo.

Lisäksi jatkossa ruuan saa tilattua tilausautomaatista ja salissa on pöytiintarjoilu.

– Ravintola tuodaan kaikin tavoin 2020-luvulle, myös taloteknisesti. Jatkossa tämä vastaa uutta rakennusta eli siinä mielessä tämä meidän remontti on aika mittava. Visuaalisesti tulemme muistuttamaan esimerkiksi uutta Tampereelle ohitustien varteen tehtyä McDonald ´sia.

Avajaisia vietetään toivottavasti helatorstaina 13. toukokuuta. Ravintolaan ollaan palkkaamassa kymmenen uutta työntekijää.

– Toivottavasti remontti pysyy aikataulussa, mutta avajaisten suhteen pitää varautua myös muutaman päivän heittoihin puoleen ja toiseen, Rajamäki toteaa.

Juttua tarkennettu 16:35 lisätilalla lisätään keittiön, eikä salin kapasiteettia, kuten jutussa alkuperäisesti väitettiin.

Kommentoi