Nuorille on vielä tuhansia kesätyöpaikkoja haettavana – näillä aloilla paikkoja on eniten tarjolla

Vielä ehtii hakea kesätöitä. Kuvituskuva. Minna Lyytinen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Kesätyöpaikan ehtii vielä hyvin napata, sillä niitä on edelleen runsaasti tarjolla.

Avoimien kesätyöpaikkojen määrä kääntyy perinteisesti laskuun huhtikuussa, mutta toistaiseksi lasku ei ole ollut läheskään yhtä jyrkkä kuin ensimmäisenä koronakeväänä vuosi sitten – tai tavallisena vuotena 2019.

Suomen suurin työnhakupalvelu Duunitori Oy kertoo, että sillä on tällä haavaa auki merkittävästi enemmän kesätyöpaikkoja kuin viime vuonna ja jopa enemmän kuin vuoden 2019 huhtikuussa.

Duunitorilla on yli 4 600 kesätyöpaikkailmoitusta. Todellisuudessa kesätyöpaikkoja on huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, koska moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja kesätyöntekijöitä.

Vaikka koronapandemia on kurittanut tänäkin vuonna monia aloja, kesätyöpaikkoja on ollut runsaasti tarjolla vuoden alusta asti.

Eniten kesätyöpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla sosiaali- ja terveysalalla, asiakaspalvelussa, julkisella sektorilla kuten kunnissa ja järjestöillä, ravintola- ja matkailualalla sekä myynnin ja kaupan alalla.

Osa ilmoituksista kuuluu useampaan kategoriaan, kertoo Duunitori tiedotteessa. Esimerkiksi osa terveydenhuollon kesätöistä on kuntien työpaikkoja, ja ravintola- ja matkailualalla on asiakaspalvelutöitä.

Minne nuoret sitten itse haluavat kesätöihin? Duunitorin kyselyssä nuoret haluaisivat eniten kaupan alalle ja asiakaspalveluun. Kyselyyn vastasi yli 2 700 kesätyönhakijaa.

Muitakin työpaikkoja kuin kesätöitä on tänä keväänä auki huomattavasti enemmän kuin viime vuonna.

Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm uskoo, että työnantajat uskaltavat rekrytoida, koska taloudessa menee nyt selvästi paremmin ja tulevaisuus näyttää siten valoisammalta.

– Vaikean koronavuoden jälkeen on hienoa nähdä, että yhä useammat työnantajat pystyvät tarjoamaan mahdollisuuksia myös nuorille. Kesätyöt ovat merkittävä tekijä nuorten työkokemuksen karttumisessa, Grönholm sanoo tiedotteessa.

Kommentoi