Kolumni: Kaikenlaisesta öyhöttämisestä!

Kunnallisvaalien ehdokashankinta on nyt kaikilla puolueilla ohi ja on aika siirtää katseet kohti kuntavaalikampanjoita. Ehdokashankinta oli jokaisella puolueella valtava voiman ponnistus ja jokaisen ehdokkaan eteen tehtiin iso määrä työtä.Ehdokashankinta on vaikeutunut vuosi vuodelta ja yhä harvempi lähtee vaaleihin mukaan.

Miksi näin? Ehdokashankinnan yhteydessä yleisin kieltäytymisen syy oli sosiaalisessa mediassavallitseva ”öyhöttämisen” kulttuuri. Leimautuminen poliitikoksi aiheuttaa valtavan negatiivisen palautteen saamisen sosiaalisen median puolella. Kielenkäyttö saattaa olla ala-arvoista ja usein kommenteilla mennään pintaa syvemmälle sekä henkilökohtaisuuksiin. Herkimmin vihapuhetta kohtaavat naiset, vähemmistöt ja vähemmistöjen oikeuksista puhuvat. Monella kieltäytymisen syy oli juuri edellä mainittu ”öyhöttäminen”. Minä olen myös saanut osan tuosta palautteesta. ”Suvakki”, ”viherkommunisti”, ”pelle” ovat muun muassa olleet niitä kannustavia sanoja, joilla minun mielipiteitäni on sosiaalisessa mediassa kommentoitu. Näihin olen yrittänyt vastata asiallisesti ja luoda keskustelua aiheesta, mutta palaute on muuttunut vielä jyrkemmäksi ja julmemmaksi.

Itse en suostu sulkemaan silmiäni ja hyväksymään tällaista käytöstä. Sosiaalisen median terrorisointi ja ala-arvoiset kommentit vievät muistoni ylä-asteen välituntipihalle. Kuinka välitunneilla oli usein se joku, jota kiusattiin. Muut oppilaat käänsivät selkänsä ja eivät puuttuneet asiaan. Oli helpompi vaieta ja toivoa, että kiusaaminen ei siirry omalle kohdalle. Vaikenemisella pyrittiin piiloutumaan muun massan sekaan ja toivottiin, että kiusaajat eivät ota itselleen uutta kohdetta.

Minä en suostu vaikenemaan. Emme voi vaatia nollatoleranssia koulukiusaamiselle meidän lapsiltamme, jos itse toimimme kuten lapsuutemme kiusaamistilanteissa. Meidän aikuisten on vaadittava meiltä itseltämme hyvää käytöstä ja toisen kunnioittamista. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan kiusaamiseen on puututtava ja meidän on yhdessä kitkettävä sitä pois. Suomessa on sananvapaus ja jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Mutta vihapuhe ja häirintä eivät mielestäni kuulu sananvapauden piiriin.

Lopuksi toivon kaikille kuntavaaliehdokkaille menestyksekästä kuntavaalikampanjaa. Ja olkaamme esimerkkinä lapsillemme, kuinka tulee käyttäytyä. Mehän emme lähde ”öyhöttämään”, emmehän?

Eetu Lehtola (sd.)

Kommentoi