Poliisiuutisia: Viime viikonloppulta löytyi poliisin kiireisin yö - ammuskelu Seinäjoella ja useita pahoinpitelyitä

Pohjanmaan poliisilla oli erittäin kiireinen koulujen päättäjäisyö. Alkuillasta valvottiin suunnitellusti päihteiden käyttöä koko alueella. Alaikäisten alkoholirikkomuksia kirjattiin useita kymmeniä illan ja yön aikana.

Puolen yön aikaan meno muuttui monin paikoin erittäin levottomaksi muun muassa nuorten juhlinnan takia ja poliisilla oli välillä useita kiireellisiä tehtäviä odotuksella. Seinäjoen Tanelinrannassa ison nuorisojoukon häiriköinti ja poliisitoimenpiteiden vastustaminen vaati useiden poliisipartioiden paikalle tuloa ennen kuin tilanne saatiin rauhoitettua ja hallintaan. Paikalta otettiin kiinni useita henkilöitä, joista osaa epäillään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Samanaikaisesti eli noin puolen yön aikoihin tuli ilmoitus Seinäjoen rautatieasemalla liikkuvasta miehestä jolla oli nähty ase kädessä. Mies ampui laukauksia paikalle tulleita poliiseja kohden. Poliisi eristi rautatieaseman ja junaliikenne pysäytettiin. Poliisi suoritti kiinnioton ja miestä epäillään murhan yrityksestä. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina.

Illan ja yön aikana tapahtui useita pahoinpitelyjä, rattijuopumuksia ja törkeitä liikennerikoksia. Erilaisia häiriökäyttäytymistehtäviä on ollut paljon. Yli kymmenen henkilöä sai viettää yön putkassa.

Kommentoi