Kustannustukea maksettu yrityksille jo yli 520 miljoonaa euroa – yhä useampi hakemus hyväksytään, uusi kierros tulossa

Valtiokonttori sijaitsee Sörnäisten rantatiellä. Valtiokonttori
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Kustannustukea haki kolmannella kierroksella enemmän yrityksiä kuin ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Tukien hyväksymisprosentti oli myös suurempi kuin aiemmilla kierroksilla, tiedottaa Valtiokonttori.

Kolmella kierroksella Valtiokonttori on maksanut noin 24 000 yrityksille kaikkiaan yli 520 miljoonaa euroa kustannustukea. Uudenmaan alueella niitä on osoitettu runsaat 270 miljoonaa euroa.

Neljäs hakukierros on jo valmisteilla. Tavoitteena on edelleen tukea yrityksiä koronan aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa.

Huhtikuun lopulla alkanut ja viikko sitten päättynyt kolmas kierros toi Valtiokonttorille noin 22 000 kustannustukihakemusta. Päivässä tuli keskimäärin 372 hakemusta.

Hakemuksista oli eiliseen maanantaihin mennessä ratkaistu noin 17 000. Keskimääräinen käsittelyaika on kymmenen päivää, työteliäämpien hakemusten kohdalla se voi nousta reilusti yli kuukauteenkin.

Valtiokonttori kertoo, että kustannustukea on tähän mennessä kolmannella kierroksella maksettu noin 206 miljoonaa euroa ja sitä on myönnetty 13 000 yritykselle. Eniten saaneet toimialat ovat ravitsemistoiminta, majoitus ja urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut.

Ensimmäisellä kierroksella tukea maksettiin noin 123 miljoonaa euroa ja toisella noin 185 miljoonaa euroa.

Tuen kolmannella hakukierroksella 75 prosenttia hakijoista on saanut myönteisen päätöksen. Luku on huomattavasti suurempi kuin aiemmilla kierroksilla, jolloin hakemuksista hyväksyttiin 27 prosenttia ja 39 prosenttia.

Päätöksen saaneet yritykset kolmella hakukierroksella. Valtiokonttori

Kommentoi