"Kymmenen käskyä kirkolle" on väkevä kannanotto

Liisa Seppälän Kymmen käskyä kirkolle -näyttely on nähtävillä verkossa ja Keskustorilla. toimitus

Laura Kaski

Kuvataiteilija Liisa Seppälän näyttely “Kymmenen käskyä kirkolle” avautui esille verkkoon maanantaina 28. kesäkuuta. Ajankohta sijoittuu Pride-viikkoon sijoittuva näyttely levittäytyy lopulta Seinäjoen Keskustorille tulevana lauantaina. Kymmenestä suuresta maalauksesta koostuva näyttely kritisoi taiteen keinoin kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tauluissa kuvataan rakastuneita mies- tai naispareja, eteläpohjalaisia kirkkoja ja otteita raamatuista.

– Kirkossa sallitaan edelleen henkinen väkivalta. Haluan olla tekemässä muutosta ja taiteen avulla on mahdollista vaikuttaa, Liisa Seppälä kertoo.

Pride-viikolla Seinäjoen keskustorille levittäytyy kymmenestä suuresta maalauksesta koostuva näyttely, joka kritisoi kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Jokainen maalaus on käsky, kuten “Älä tapa rakkautta” tai “Kunnioita ihmisoikeuksia”.

– Itseäni ei millään tavalla pelota puhua tästä aiheesta. En edusta sitä syrjittyä joukkoa, jota kirkko on henkisesti murjonut jo vuosituhansia. Ajattelen, että juuri meidän valtaväestöön kuuluvien on tästä puhuttava. Meillä ei ole niitä auki olevia haavoja, kuten seksuaalivähemmistöillä saattaa olla. Silti me pystymme tuntemaan sen toisten pahan olon, Seppälä kertoo.

Näyttely on esillä verkossa, jotta se on kaikkien tavoitettavissa, mutta se tuodaan myös Seinäjoen keskustorille.

– Ajattelen, että taiteen kuuluu tulla ihmisten luo eikä päinvastoin. Mielenkiinnolla odotan, mitä pohjalaiset ovat näyttelystäni mieltä. Minulle asti ei ole vielä kantautunut kritiikkiä näyttelystä. Enemmänkin on kiitelty, että nostan asian esiin tavallisena seurakuntalaisena. Meidän ääntä tarvitaan tähän keskusteluun, jota tällä hetkellä käydään kirkossa vain kirkon työntekijöiden tai johtavassa asemassa olevien kesken, Seppälä miettii.

Seppälä on ollut yhteydessä näyttelystä evankelis-luterilaiseen kirkkoon sekä suoraan kaikkiin alueen pappeihin ja piispoihin.

– Ne, jotka ovat vastanneet viesteihini, ovat olleet kannustavia. Huomattavan suuri osa on kuitenkin jättänyt vastaamatta, vaikka olen esittänyt asiani kohteliaasti, ystävällisesti sekä rakentavassa hengessä. Selkeästi joillekin asia on vaikea, taiteilija toteaa.

Kuluvalla viikolla julkaistiin myös kirkon selvitys sateenkaarinuorten tueksi. Siinä todettiin muun muassa, että ”eheytyshoidot” ovat henkistä väkivaltaa.

– Olin kannanotosta erittäin iloinen. Sitten seuraavaksi kirkon pitää ryhtyä sanoista tekoihin.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti oli vuonna 2018 vain 14,4 prosenttia.

– Moni yhdenvertaisuutta kannattava jättää äänestämättä ja moni on eronnut kirkosta. Tuntuu, että kirkossa valtaa pitää taantumuksellinen joukko, joka ei edusta enemmistön mielipidettä. On tärkeää, että me tavalliset seurakuntalaiset otamme kantaa syrjintään. Emme eroa kirkosta, vaan muutamme sitä sisältäpäin, Seppälä sanoo.

– Vaikken ole erityisen harras uskovainen, kirkko on kuitenkin itselleni erittäin rakas. Haluan, että kaikki voivat tuntea itsensä sen piirissä tervetulleeksi.

Paneelikeskustelu ja näyttely järjestetään Seinäjoen keskustorilla 3.7.2021. Paneelikeskusteluun osallistuvat Seppälän lisäksi pappi Laura Late Mäntylä, kirkkovaltuutettu Mari Kela ja seurakuntalainen Sumu Ilosalo. Torilla järjestetään myös Seinäjoki Pride ja kulkue, joka lähtee paneelikeskustelun jälkeen torilta.

Kommentoi