Joupiskan rinneravintolalle uudet yrittäjät

Vesa ja Katja Luhtala aloittavat Joupiskan ravintolayrittäjinä. Johanna Koskiahde

Johanna Koskiahde

Ilmajoen Makkaramestareista tuttu Luhtalan pariskunta yhdessä Pertti Rauhalan kanssa aloittaa Joupiskan ravintolan uusina yrittäjinä. Ravintola Huipulla avaa ovensa asiakkaille elokuun alussa.

– Meille tarjoutui tilaisuus lähteä jatkamaan ravintolan yrittäjinä, kun sen edellinen yrittäjä siirtyy eläkkeelle. Joupiskan alue on sijaintinsa puolesta kiinnostava, se on kehittyvä ja kasvava keskus, jonka seinäjokiset jo hyvin tuntevat. Lähdemme uuden osakeyhtiön kautta kehittämään toimintaa, kertoo Vesa Luhtala.

Uudet yrittäjät pitävät ravintolan peruskonseptin ennallaan, mutta tuovat mukanaan myös uudistuksia. Tarjonta laajenee ilmajokisten yrittäjien oman tehtaan tuotteilla. Lisäksi yrittäjät panostavat lounastarjoiluun, jossa valikoimaa laajennetaan ja lihatuotteiden ohella panostetaan kasvisruokiin.

– Päätimme jatkaa Rolls-brändillä, mutta sen rinnalle tuomme Ilmajoen Makkaramestareiden omat tuotteet sekä ravintola-annoksissa että myyntipisteellä. Toiminnan kulmakivi on lounastarjoilu ja siihen panostamme vahvasti. Erotumme muista lounasravintoloista siinä, että valmistamme kaikki ainekset itse, lihapullista ja kastikkeista lähtien, kertoo Luhtala.

Aluksi aukiolojen ja muun toiminnan osalta mennään entisen mallin mukaan. Nopealla aikataululla toimittaessa perustyö käynnistetään ensin ja sitten on ideoinnin aika. Nyt tiloissa tehdään remonttia.

– Mahdollisuuksia on ja visioita meillä riittää. Ravintolassa on pöytäpaikat 160 hengelle ja 40 hengen saunatilat, joten niiden tarjoamissa puitteissa voidaan kehittää monenlaista. Suunnitelmia on monenlaisia, mutta niistä kerrotaan enemmän, kunhan päästään alkuun. Joka tapauksessa toivon, että yhdessä rinnekeskuksen yrittäjien kanssa saamme yhteistyön kautta tuotua elämyksellisiä tapahtumia Seinäjoen tarjontaan, sanoo Luhtala.

Suunnitelmia on monenlaisia, mutta niistä kerrotaan enemmän, kunhan päästään alkuun.

Kommentoi