Viranomainen kielsi Maria Nordinia antamasta verkkokurssillaan terveydelle vaarallisia ohjeita, oikeus kumosi päätöksen

Minna Harmaala

Hallinto-oikeus on kumonnut kiellon, jonka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) antoi Maria Nordinin Eroon oireista -verkkokurssille.

Tukes kielsi marraskuussa 2019 Nordinin yritystä antamasta tai tarjoamasta kurssin yhteydessä sellaisia ohjeita ja väitteitä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa terveydelle. Kielto annettiin ennakoivasti.

Hallinto-oikeuden 29. kesäkuuta antaman päätöksen mukaan nykyinen laki ei kuitenkaan mahdollista ennakoivia kieltopäätöksiä.

Tukes havaitsi valvonnassaan, että Eroon oireista -kurssilla esitettiin terveydelle vaarallisia väitteitä ja velvoitti palveluntarjoajaa korjaamaan asian. Tämä tekikin vaaditut muutokset, mutta Tukes näki, että kurssilla saatettaisiin myös tulevaisuudessa olla terveydelle vaarallista sisältöä. Siksi Tukes ulotti kiellon myös palvelun tuleviin sisältöihin.

Hallinto-oikeuden mukaan Tukes voi kuitenkin kieltää kurssin sisältöjä erillisellä päätöksellä, jos terveydelle haitallisia väitteitä esiintyy.

Hallinto-oikeuden päätöksestä tiedotti Tukes. Tukes kannattaa vaihtoehto- ja uskomushoitoja käsittelevää uutta erityislakia.

Kommentoi