Suomalaiset ruuantuottajat tekevät ympäristötyötä päivittäin – "Ympäristöasiat koskevat jokaista tilaa"

Suomalainen maanviljely on jo vuosikymmenet perustunut poliittisen ohjauksen kautta tuleviin ympäristönsuojelua painottaviin lakeihin ja rajoituksiin. Työtä ympäristön hyväksi on maataloudessa tehty aina, sillä tuotanto perustuu hyvinvoivaan maahan ja eläimiin.

Ruuantuotanto on kaikista muista yhteiskunnan sektoreista eroava tuotanto- ja yrittäjyysmuoto. Se on välttämättömyys, mutta sitä ei voida täysin markkinaehtoisesti tuottaa. Ruoka on hyödyke, jota on aina joko liikaa tai liian vähän. Kriisiaikoina omavaraisuus, kotimainen ruuan tuotanto, muistuttaa tärkeydestään.

Kaisa Pihlaja on Jalasjärven Keskikylässä sijaitsevan Korkiakosken tilan maatalousyrittäjä. Pihlaja on sukutilan jatkajana vuodesta 2019 lähtien ollut osa 1660-luvulta häneen, kolmekymppiseen Helsingin Viikissä opiskelleeseen naiseen, ulottuvaa sukupolvien ketjua.

– Maanviljely on elämäntapa, joka vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja haastamista. Siinä toimintaa ohjaa vahvasti ajatus ylisukupolvisuudesta ja tilan hoitamisesta vastuullisesti omalla vuorolla. Jokaisen maanviljelijän tavoite ja kunnia-asia on luovuttaa tila seuraavalle polvelle tuottavana ja elinvoimaisena. Eihän meillä olisi samoja tiloja viljelty 1600-luvulta saakka, jos meillä maita huonosti hoidettaisiin, sanoo Kaisa Pihlaja.

Ilmaston lämpeneminen on suuri uhka yrittäjyydelle, joka perustuu ympäristön hyvinvointiin. Pihlajan viesti on se, että viljelijä kantaa vastuun ympäristöstä ja tekee sen omasta tahdostaan, sillä tuotanto perustuu hyvinvoivaan maahan ja eläimiin. Maatalous on metsätalouden ohella ainut yhteiskunnan sektori, joka sitoo hiiltä. Kaikki muut ainoastaan vapauttavat sitä.

– Luota ruuan tuottajaan. Ympäristöstä huolissaan olevan ja omien ruokatottumustensa vaikutusta siihen pohtivan kuluttajan ei Suomessa tarvitse kuin varmistaa, että tuotteessa on joutsenmerkki. Kotimainen ruoka käy läpi pellolta kauppaan saakka niin perusteellisen ja tutkimukseen perustuvan analysoinnin ja seurannan, että siihen voi luottaa, hän sanoo.

Sisäministeri Maria Ohisalon väittämä, jonka mukaan maatalous on yhteiskunnassa se sektori, joka ei ole toiminut ilmastonmuutoksen hidastamisen hyväksi, on herättänyt turhautuneisuutta viljelijöiden keskuudessa.

Terveiseni ministeri Ohisalolle on, että ajatteleeko hän todella, että tällainen keskustelunavaus ja puhetapa vievät asioita eteenpäin ja ylläpitävät rakentavaa keskustelua?

Kaisa Pihlaja, maatalousyrittäjä

– On väärin ja loukkaavaa, että hänen asemassaan oleva henkilö lausuu näin. Kuitenkin totuus on se, että maanviljelyä harjoitetaan tiukkojen määräysten ja lakien puitteissa. Tukijärjestelmä on rakennettu niin, että ympäristöasiat koskevat jokaista tilaa, Pihlaja korostaa.

Suomessa on viljelty edellinen tukiohjelmakausi vesistönsuojelua painottaen. Nyt agendalle noussut ilmastokeskustelu ohjaa seuraavaa noin kymmenvuotista tukikautta.

– Ohisalon väite, jonka mukaan maatalous ei ole tehnyt mitään, on todella virheellinen. Me olemme tehneet kaiken sen, mitä viljelyltä on vaadittu ja minkä edellisen tukikauden poliittiset päättäjät ovat vaatineet. Se, että nyt lähdetään vaatimaan välitöntä rektiota ilmastotoimiin, osoittaa ymmärtämättömyyttä maanviljelyä kohtaan. Ei tämä ole ala, jossa pystytään vuodessa muuttamaan toiminta, joka vaatii pitkäjänteistä suunnittelua maankäytön ja kasvivalintojen osalta, Pihlaja toteaa.

Maatalous kehittyy jatkuvasti suomalaisen tutkimuksen ja tiedon avulla, mutta se vie aikaa.

– Terveiseni ministeri Ohisalolle on, että ajatteleeko hän todella, että tällainen keskustelunavaus ja puhetapa vievät asioita eteenpäin ja ylläpitävät rakentavaa keskustelua? Jos pysähtyisi keskustelemaan viljelijän kanssa ja kysyisi, mitä se suomalainen ruuantuotanto on, miten siinä toimitaan, ymmärtäisi, että tilanne on aivan päinvastoin, kuin Ohisalo väittää, kiteyttää Pihlaja.

Maatalous on yrittäjyyttä, jossa muiden yrittäjämuotojen tapaan tulee saada kulut kattava ja leivän pöytään tuova tulo tehdystä työstä ja investoinneista. Toiminnalle ei voida entisillä resursseilla määrätä lisävelvoitteita.

– Jos tahdotaan, että vaikkapa bioenergiaan panostetaan, se edellyttää yhteiskunnan panosta. Ei viljelijöille tietenkään ole mikään itsetarkoitus vaikkapa käyttää fossiilisia polttoaineita työkoneissa. Mutta tällä tulotasolla investoinnit puhtaampaan teknologiaan on monelle mahdottomia. Näen, että ympäristönsuojelun kannalta suurin haaste onkin heikkokuntoinen tila. Kun perustuotanto voi hyvin, viljelijät ovat halukkaita kehittämään toimintaansa ympäristönäkökulmasta. Mutta jos elämässä kaikki resurssit henkilökohtaisella ja taloudellisella tasolla menevät toiminnan ylläpitoon, ei kehittämiseen löydy paukkuja, pohtii Pihlaja.

Maataloudessa on jo vuosikymmeniä toteutettu toimia, joita nyt on ryhdytty kutsumaan hiiliviljelyksi. Tähän kuuluu peltojen pitäminen kasvipeitteisenä ympäri vuoden, kevennetty maanmuokkaus, suorakylvö, viljelykierto, kerääjäkasvit ja eloperäiset maanparannusaineet.

– Eläinjalostuksen myötä noin 30 vuodessa on päästy siihen, että puolet pienempi lehmämäärä tuottaa Suomessa entisen määrän maitoa. Meillä lehmille syötetään monivuotista, peltokasveista parhaiten hiiltä sitovaa nurmea maissin ja soijan sijaan, Pihlaja huomauttaa.

Maanviljelyyn kohdistuu oletuksia ja väitteitä, joiden takana on usein tietämättömyys. Ennen useimmilla oli edes mummola, jossa kesäisin sai kosketuksen maatalouteen, nyt nekin ovat harvassa. Suomalaisten vieraantuminen maaseudusta nostaa maanviljelijöiden oman tiedotusaktiivisuuden uudenlaiseen rooliin.

– Nuorempi viljelijäpolvi näkee tiedottamisen merkityksen ja näkee sen osana ammattia. Itsekin pyrin aktiivisesti kertomaan maanviljelyksestä ja ilomielin otan vastaan tuttavaperheitä, jotka haluavat tulla tutustuttamaan lapsia lehmiin, toteaa Pihlaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat