Lapualle suunnitellaan kesämatkailukohdetta ja kaavoitetaan rantatontteja

Hirvijärven hiekkarantojen ympäristöstä kehitetään viihtyisä matkailukohde. Ari-Pekka Laitalainen

Johanna Koskiahde

Hirvijärven kehittäminen on lausuntovaiheessa ja etenee Lapualla. Alueella on potentiaalia kehittyä Kalajärven kaltaiseksi kaupunkilaisia ja matkailijoita palvelevaksi keskukseksi.

Hirvijärven ranta-asemakaavan muutoksen ja laajennuksen keskeisin tavoite on eriyttää leirikeskus ja asuntovaunualue toisistaan. Kaupunki panostaa leirikeskuksen yhteydessä olevan yleisen uimarannan ja sen toimintojen kehittämiseen, asuntovaunualueelle etsitään oma, sitä kehittävä ja ylläpitävä, toimijansa.

– Kaavamuutoksen tavoite on mahdollistaa alueen kehittämistä ja ympärivuotista käyttöä sekä lisätä palveluja alueen elävöittämiseksi. Tällä hetkellä Lapuan kaupunki hakee vaunualueen toimijaksi yrittäjää tai yhdistystä, jonka kanssa aluetta voidaan lähteä kehittämään, sillä toiminnan järjestäminen ei kuulu kaupungin perustoimintaan, selvittää tekninen johtaja Anu Muurimäki.

Tähtäimessä on molempia toimijoita palveleva yhteistyö ja kauniin ympäristön esiintuominen ja markkinoiminen matkailukohteena.

– Aluehan on hyvin kaunis. Seudulla, jossa uimapaikkoja on vain muutamia, se tarjoaa hiekkarantoineen mahdollisuudet todella viihtyisään vapaa-ajanviettoon. Uskon, että paikka on jäänyt monille paikkakuntalaisillekin tuntemattomaksi, eikä sitä ole osattu vielä hyödyntää, arvioi Muurimäki.

Kaupungin tavoite on kehittää kaikkia kaupunkilaisia sekä erilaisia harrasteryhmiä, kuten kalastusta ja luontomatkailua, palvelevia toimintoja. Yleisten alueiden, eli uimarannan, parkkialueen ja venerannan, käyttö on merkitty kaavaan omiksi toiminta-alueiksi.

Uskon, että paikka on jäänyt monille paikkakuntalaisillekin tuntemattomaksi, eikä sitä ole osattu vielä hyödyntää.

Anu Muurimäki, tekninen johtaja

– Näin toiminnot ovat helposti kaupunkilaisten saavutettavissa. Jo nyt kaupungin tarjoamat venepaikat ovat aktiivisessa käytössä. Samoin leirikeskuksen ympäristössä on luontoreittejä, joiden varrella marjastukseen ja sienestykseen tarjoutuu hieno mahdollisuus. Näitä voidaan jatkossa kehittää luontomatkailun tukemiseksi, Muurimäki visioi.

Asuntovaunualueella on tilaa ja mahdollisuuksia. Viihtyisän keskuksen rakentaminen edellyttää investointia keittiö- ja saniteettitilat sisältävän huoltorakennuksen rakentamiseen. Lapua kartoittaa nyt esimerkiksi karavaanariyhdistysten kiinnostusta alueeseen.

– Tällä hetkellä asuntovaunupuoli on kaupungin hoidossa. Siellä on vuosipaikkoja sekä pidempiä, viiden vuoden ajaksi solmittuja paikkavuokrasopimuksia, kertoo Muurimäki.

Toiminta on katkolla, kun asuntovaunupaikkojen sopimukset päättyvät vuodenvaihteessa. Alueen kehittämisen kannalta teknisiä haasteita tuo viemäriverkoston puuttuminen. Lisäksi jätehuolto on hoidettava viranomaisten määräämällä tavalla.

– Alueella ei ole kunnallista vesi- ja viemäriverkostoa, eikä sitä pystytä tulevaisuudessakaan rakentamaan, joten tämä on järjestettävä muulla tavoin, Muurimäki sanoo.

Kaava-alueen pinta-ala on noin 38 hehtaaria, uutta asemakaavaa muodostuu 3,7 hehtaaria. Asuntovaunualueen laajennuksen lisäksi kaavaan on merkitty rantatontteja, joita kaupunki myy loma-asuntokäyttöön. Uusia loma-asuntotontteja alueelle muodostuu 19.

– Hirvijärven leiritalo on kaupungin aktiivisessa käytössä, ja taloa vuokrataan myös ulkopuolisille. Mahdollisesti jatkossa kaupunki laajentaa leirikeskusta sen kapasiteettia nostaen. Nyt yöpymistiloina on päärakennuksen lisäksi kesäkäyttöisiä aittoja. Leiriläiset yöpyvät myös teltoissa, kertoo Muurimäki.

Hirvijärven alueen kehittäminen on ollut Lapuan kaupungin suunnitelmissa jo pitkään. Hankkeessa ei siis ole kyse koronan aikaansaaman kotimaan matkailun tarpeisiin vastaamisesta, vaikka se maaseudun matkailua on tukenutkin.

– Meillä on toiminut Hirvijärven kehittämisryhmä, jonka ideoita tähän kaavamuutostyöhön on hyödynnetty. Kaava vaikuttaa hyvältä, summaa Muurimäki.

Kommentoi