Seinäjoella suoritettiin tehostetusti huumausainevalvontaa Seinäjoki Hip hop -festivaalin yhteydessä – valvonnassa paljastui noin 30 huumerikosta

Poliisi suoritti viikonloppuna tehostettua huumevalvontaa. Vesa Moilanen

Poliisi suoritti viikonlopun aikana tehostettua huumausainevalvontaa Seinäjoki hiphop- festivaalin tapahtuma-alueella ja tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä, sekä myös muualla Seinäjoen keskustan alueella. Valvonnassa paljastui noin 30 huumerikosta. Näistä kolmessa tapauksessa rikoksesta epäilty oli alaikäinen eli alle 18-vuotias, nuorin 14- vuotias.

Tapahtuma-alueelta tai sen välittömästä läheisyydestä tavatut ja takavarikoidut huumausainemäärät olivat pieniä ja näissä tapauksissa rikosnimikkeenä on huumausaineen käyttörikos. Yleisin takavarikoitu huumausaine oli kannabis, mutta lisäksi takavarikkoon päätyi muun muassa amfetamiinia, kokaiinia ja huumelääkkeitä. Epäiltyjen hallusta tavattiin myös muutama kaasusumutin, näissä tapauksissa rikosnimikkeenä on lisäksi lievä ampuma-aserikos.

Lisäksi perjantai-iltana Seinäjoen keskustan alueella paljastui huumausainerikos, jonka yhteydessä kolmen rikoksesta epäillyn hallusta ja autosta takavarikoitiin muun muassa 15 grammaa amfetamiinia, yli 10 grammaa kannabista ja huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä. Auton kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta huumausaineiden käytön perusteella sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Myöhemmin kotietsinnän yhteydessä löytyi vielä mm. kannabiskasvattamo ja anastettua omaisuutta.

Aiemmin perjantaina Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella paljastui myös törkeä huumausainerikos. Suoritetuissa etsinnöissä poliisi takavarikoi mm. noin 100 grammaa amfetamiinia ja lisäksi kannabista, ekstaasia, LSD-lappuja sekä huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä. Poliisi epäilee, että takavarikoidut huumausaineet oli tarkoitettu myyntiin pääosin Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueelle.

Kommentoi