Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen: Pula hoitajista hankaloittaa vanhusten hoitoonpääsyä suurissa kaupungeissa

Hoitajapula on vaikeuttanut vanhusten pitkäaikaishoitoon pääsyä useimmissa isoissa kaupungeissa. Uutissuomalainen kysyi asiaa sähköpostitse 20 suurimmalta kaupungilta tai sote-kuntayhtymältä, johon kaupunki kuuluu.

Kaikki vastasivat, ja niistä 12 myönsi vaikeudet. Useista vastauksista ilmeni, että kaikkia hoivakotipaikkoja ei aina täytetä, jotta hoitajamitoitus pysyy lain edellyttämällä tasolla.

Tällä hetkellä hoitohenkilökuntaan kuuluvia tulee olla pitkäaikaishoidossa 0,55 yhtä vanhusta kohden, ensi vuoden alusta 0,6 ja 1. huhtikuuta 2023 alkaen 0,7.

Uutissuomalaisen mukaan Tampereelta ja Kuopiosta kerrottiin tapauksista, joissa hoivayksiköitä oli jouduttu sulkemaan hoitajapulan vuoksi. Tampereen ja Kuopion lisäksi hoitajapulaan liittyvistä vaikeuksista hoivakoteihin pääsyssä kertoivat myös Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Salo, Seinäjoki, Rovaniemi, Päijät-Sote, johon Lahti kuuluu, Eksote, johon Lappeenranta kuuluu, sekä Essote, johon Mikkeli kuuluu.