Vaikea päästä vessaan, loppusiivous omalla ajalla... – Pohjoismaiden suurimman kahvilaketjun työntekijät kertovat HS:ssa karuista työoloista

Kuvituskuva. Arkisto/Saara Karttunen

Kansainvälisen kahvilaketjun Espresso Housen työoloissa kaikki ei ole kunnossa Helsingin Sanomien (HS) mukaan. Lehden jutussa kerrotaan, että esimerkiksi loppusiivoukseen ei ollut varattu riittävästi aikaa. Se tehtiin omalla ajalla.

HS:n jutussa kirjoitetaan, että paikoissa, joissa työntekijä työskentelee yksin, on vaikea päästä vessaan. Yli kuuden tunnin vuoroihin kuuluva puolen tunnin palkaton ruokatauko jää helposti pitämättä työntekijöiden pienen määrän vuoksi.

HS on juttuaan varten kerännyt kokemuksia erityisesti pääkaupunkiseudun ja Turun seudun kahviloista. Kokemuksistaan ovat kertoneet sekä entiset että nykyiset työntekijät.

Jutussa kerrotaan muun muassa Lotan tapauksesta, jossa yksin työskennellyt sain kesken työpäivän noidannuolen. Hän ilmoitti esihenkilölleen, ettei pysty työntekoon.

Tämä ei kuitenkaan antanut työntekijälle lupaa lähteä kotiin, koska tuuraajaa ei ole mahdollista lähettää paikalle noin kolmeksi tunniksi. Lotta piti kahvilaa auki, mutta neuvoi sisään tulleita asiakkaita lähimpiin kahviloihin.

– Lopulta oma äitini tuli siivoamaan kahvilan ja auttamaan minua sen sulkemisessa, kertoo Lotta Helsingin Sanomille.

Juttuun haastateltujen mukaan yhtiö on ohjeistanut yksin työskenteleviä pitämään kahvitauon joko vuoron aluksi tai lopuksi, kun paikalla on toinen työntekijä. Iltavuoroon tullut saa pitää siten kahvitauon heti vuoron alussa.

Yksin työskentelevien olisi jutun mukaan pitänyt soittaa tuuraaja vessakäyntiä varten. Yleensä ketään ei lähetetty.

– Työntekijöiltä vaaditaan mahdottomuuksia laatuun, asiakaspalveluun, siisteyteen ja nopeuteen liittyen samalla kun vähennetään työntekijöitä, Minna luonnehtii työtään.

Jutussa kirjoitetaan haastateltujen kertoneen, että työntekijöiden tilanne on parempi isoissa kahviloissa, joissa työvoimaa on paljon. Pienemmissä kahviloissa työntekijöitä on liian vähän. Osassa kahviloista työt tehdään pääasiassa yksin.

Maajohtajan Santtu Hellström toteaa jutussa, että yhtiö on tehnyt parannuksia työympäristöihin ja työn viihtyvyyteen kahden viime vuoden aikana.

Espresso House on Pohjoismaiden suurin kahvilaketju. Suomessa sillä on 60 kahvilaa ja työntekijöitä 780.

Ketju laajeni voimakkaasti vuonna 2017.

Kommentoi