SJK uskoo pronssin siivittämään uuteen nousuun

Seinäjoen Jalkapallokerhon hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi on kokonaisuutena tyytyväinen SJK:n kauteen. Kirkkaimpana kruununa on tietysti edustusjoukkueen pronssimitali sekä paikka kesän 2022 eurokentille. Seurassa on kuitenkin tapahtunut paljon muutakin.

– Akatemiajoukkue nousi takaisin Ykköseen ja B-nuoret karsivat SM-sarjaan. Jalkapallolukio on tärkeä juttu ja laajensimme stadionia. Lisäksi pystyimme pitämään väen töissä konsernissa, Sarajärvi painottaa.

SJK:n pronssimitali varmistui sunnuntaina Turussa, kun Inter kaatui runsasmaalisessa ottelussa maalein 5-2. Ilta oli Ariel ”Tuco” Ngueukamin, joka iski neljä maalia ja nousi maalipörssin voittajaksi yhdessä Interin Benjamin Källmanin kanssa 14 maalilla. SJK:n viimeisin mitali Veikkausliigasta on kaudelta 2016, jolloin seinäjokelaiset pelasivat myös pronssimitaleille. Silloin SJK voitti lisäksi Suomen cupin.

– Kaudella 2016 meillä oli mahdollisuus vielä viimeisellä kierroksella myös mestaruuteen. Nyt oli tärkeintä, että palasimme voittajaksi. Voitimme pronssin ja paikan eurokentille. Pronssi oli hyvä pitkän ajan jälkeen.

Europelien merkityksen Sarajärvi nostaa korkealle niiden tuodessa lisää sisältöä seuran tekemiseen.

– Niillä on tietenkin myös taloudellisesti iso merkitys.

SJK:ssa on Sarajärven johdolla mietitty tulevaisuutta. Yksi lähtökohta on, että Akatemia säilyy Ykkösessä.

– Edustusjoukkueen osalta haluamme ensi kaudella pelata mestaruudesta ja pelata jatkossakin europeleissä. B-nuorten tavoitteena on nousta SM-sarjaan. Siinä ovat urheilulliset tavoitteet.

Urheilullisten tavoitteiden täyttymisessä tärkeä yhteistyökumppani on Kuortaneen Urheiluopisto.

– Tänään maanantaina pidimme juuri palaveria. Meillä on uusia suunnitelmia miten asioita viedään eteenpäin ja Kuortaneelta saamme arvokasta palautetta tekemisestämme.

Sarajärvi toteaa kahden viimeisimmän korona vuoden olleen raskaita.

– Liiketoiminta perustuu tapahtumatuottamiseen ja kaksi vuotta ovat olleet hankalia. Kiitos kuuluu yhteistyökumppaneille ja seuraväelle, että olemme jaksaneet. Lisäksi kiitos kannattajille. Yleisömäärissä emme ole sukeltaneet läheskään niin paljon kuin muualla ja nyt on hyvä lähteä uuteen nousuun, Sarajärvi toteaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat