Hyppy tyhjyyteen koukuttaa

Pauli Saarijärvi on nimetty vuoden 2020 laskuvarjourheilijaksi. Mies on lajin aktiivi ja harrastaa myös sukellusta. Äärimmäisyys kiehtoo.

Peräseinäjokelainen Pauli Saarijärvi on halkonut taivaita kolme vuosikymmentä. Laskuvarjohyppääminen vei hänet jo nuorena miehenä mennessään.

– Se on se ensimmäinen vapaa pudotus, minuutin kiito taivaalla kohti maata, ja siitä heräävä tunne, joka koukuttaa pysyvästi, Saarijärvi kuvailee.

Pitkän uran lajin kouluttajana, urheilijana ja edistäjänä tehnyt Saarijärvi palkittiin lokakuussa Suomen Ilmailuliiton vuoden laskuvarjourheilijana ansioistaan lajin parissa.

Kouluttajana hän on toiminut lähes vuonna 1987 alkaneen, nelisen tuhatta laskuvarjohyppyä sisältävän, uran alusta asti.

– Suoritin kouluttajakurssin heti täysi-ikäiseksi tultuani. Alavuden kentällä me vietämme kesäkauden viikonloput, ei siinä muulle aikaa jää. Laskuvarjoharrastajien porukka on tiivis yhteisö, josta tulee kuin toinen perhe, ammatikseen rekkaa ajava Saarijärvi kertoo.

Laskuvarjourheilu jakautuu vapaapudotuksessa ja varjon varassa suoritettaviin lajeihin. Saarijärven laji on CRW eli kupukuviohyppy, josta hän on saavuttanut neljän hengen joukkueessa kuudesti SM-kultaa ja edustanut Suomea kahdesti MM-kilpailuissa. Erilaisia Suomen ennätyksiä hänellä on hallussaan kymmenen.

Eihän kukaan lähde laskuvarjolla hyppäämän tunteakseen äärimmäisen turvallisuuden tunnetta.

– Nykyään, oman urheilu-uran jäätyä taakse, toimin kerhossa eräänlaisena kerhoisukkina. Tukena ja aloittelijoiden kouluttajana. Kotikerhossa on tullut toimittua vuosien varrella hyppymestarina, puheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Paljon on porukalla saatu aikaan ja kaikki talkootyön kautta. Kiitotien uusiminen, kaksi hyppykonetta hankittu Suomeen, kerhon infran parantamista ja uusia kerhorakennuksia. Nykyään meillä on Alavudella niin hyvät tilat, että siellä voimme perheen kanssa asua viikonloput. Alavuden ilmailukerho onkin tunnettu hyvin organisoidusta toiminnasta, Saarijärvi kiittelee.

Laskuvarjohyppäämisen voi aloittaa ainoana lajia maakunnassamme harjoittavan Alavuden ilmailukerhon kurssilla jokainen perusterve 15 vuotta täyttänyt.

– Yläikärajaa ei ole, mutta painoraja on kerhon vuokravarjovälineistöstä johtuen 100 kiloa. Terveyden osalta lajissa on vaatimuksensa, sen verran fyysistä rasitetta siitä keholle aiheutuu. Edes korkeanpaikan kammo ei ole este laskuvarjohyppäämiselle.

Kausi kestää maaliskuusta lokakuulle ja aktiivisimmat putoavat maan pinnalle sen aikana sata kertaa, keskivertoharrastaja parikymmentä.

– Jäseniä seurassamme on 180 henkeä, ympäri maan. Noin 70 jäsentä harrastaa lajia urheilumielessä, ja näiden harrastajien määrä on ollut selvässä kasvussa viime vuodet.

Kerholla on kaksi Cessna-lentokonetta, vanha mäntämoottorikone ja tehokkaampi potkuriturbiinikone, jolla kone vie kuuden hengen ryhmän taivaalle ja laskeutuu takaisin kentälle parissa kymmenessä minuutissa.

– Laskuvarjoharrastus ei ole lainkaan niin kallista, kuin ihmiset usein olettavat. Toki se maksaa, mutta kurssin ja kelpoisuustodistuksen suorittanut omilla varusteilla hyppäävä pääsee ilmaan parilla kymmenellä eurolla.

Hurjapäisyyttä tämäkin laji vaatii.

– Parasta on se, että koneen ovesta ulos astuessa katoavat kaikki maalliset murheet. Sanonnan mukaisesti siinä tunteessa velatkin muuttuvat saataviksi. Ei maan päällä ole mitään sellaista tilannetta, jossa sen saman voisi tuntea, kun tuntee pilviharson läpi pudotessaan. Näkymä on ihmeellinen, kuin postikorttimaisema. Samaan aikaan hengen salpaa tunne siitä, että hetkenä minä tahansa iskeytyy maahan, kun pilvien läpi sitä ei näe.

Turvallisuus on laskuvarjohypyssä nykyään huippuluokkaa. Varjoissa on automaattilaukaisu ja kurssilla harjoitellaan tilanteet moneen kertaan.

 –Vakavan vahingon mahdollisuus on minimoitu. Vaikka eihän kukaan lähde laskuvarjolla hyppäämän tunteakseen äärimmäisen turvallisuuden tunnetta, hymyilee Saarijärvi.

Vapaapudotus ei sinänsä fyysistä kuntoa kysy, konevoima vie ylös ja painovoima alas, mutta henkisesti hyppy on sellainen adrenaliinimyrsky, että montaa ei päivään jaksa. Varjourheilu on sitten eri asia, kun mukana on vaativia suorituksia ilmassa.

– Harrastajalla pari hyppyä päivässä on tarpeeksi, urheilijat vetävät lähemmäs kymmenen hyppyä. Se on hieno tunne, kun huomaa, miten kämmenen kääntämisellä saa muutettua koko kehon asentoa tai vaihdettua suuntaa. Upea laji.

Saarijärvi on ilmailusukua, kun veli, puoliso, lapset ja veljen lapset harrastavat ilmailulajeja.

– Kodin remontti ottaa näin talvikaudella aikaa. Liikunta, kuten laskettelu ja sukeltaminen ovat harrastuksina. Metsänhoitoon koitan aikaa myös löytää. Mutta kesän vapaat menevät tiukasti laskuvarjoharrastuksen parissa.

Kuopus Pinja on vasta neljän kuukauden ikäinen, ja ottaa osansa isän huomiosta. Pitää jalat vähän useammin kiinni maan pinnalla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat