Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Iso hatunnosto ja kädenpuristus kaikille valmentajille, ohjaajille sekä järjestöihmisille

Liikunta ja liikunnan jatkuva vähentyminen ovat olleet viime vuosina yhteiskunnallisen keskustelun polttopisteessä. Valtioneuvoston teettämässä raportissa todettiin liikkumattomuuden maksavan Suomessa hieman laskutavasta riippuen 3,2–7,5 miljardia € vuodessa. Liikunnallinen elämäntapa luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta vastuuta liikunnallisuudesta ei voida jättää ainoastaan yksilön harteille. Yhteiskunnalla ja erityisesti kunta-alan toimijoilla on merkittävä rooli mahdollistajina. Seinäjoki toimii monessa mielessä suunnannäyttäjänä ja hyvänä esimerkkinä liikuntapaikkojen rakentajana sekä toteuttajana.

Liikuntaihmiset ovat olleet aina aktiivisia määräysten noudattajia; Liikuntaväki reagoi nopealla aikataululla hallituksen tekemiin koronarajoituksiin mm. keväällä 2020. Kunnat sulkivat liikuntapaikkoja nopealla aikavälillä. Koronasulkujen jälkeen on tänä syksynä liikuntapaikat olleet jälleen avoinna. Koronan torjunta on muuttunut kielloista suosituksiin alkusyksystä, mutta jälleen ollaan menossa ikävä kyllä huonompaan suuntaan. Mitä on muuttunut koronan aikana? Seuroista on kadonnut valmentajia sekä harrastajia. Liikuntaväki elää tiukassa tilanteessa, jossa valmentajien löytyminen ja sitoutuminen valmentamaan nuoria, joka ilta kentillä, saleilla ja liikuntapaikoilla ei ole enää itsestäänselvyys. Tulevaisuuden haasteita on mm. tarpeellisuus ja vapaaehtoisvetäjien motivointi jatkamaan työtä miksi suomessa ylipäätään seuroissa nuoret ja vanhemmat liikkuvat. Valmentajien ja vetäjien motivointi sitoutua lähes joka ilta omalla ajalla ilman korvausta on todella haastavaa. Siis iso hatunnosto liikuntaihmisille ja vetäjille.

Muutos on aina luonnollisesti mahdollisuus ja koronan myötä on mm. digitaalisuus tullut jäädäkseen. Palaverit siirtyivät mm. Teamsiin ja Zoomiin ja liikunnan ammattilaisten piti seurata digitaalisten palvelujen maailmaan. Virtuaaliset ryhmät ja etävalmennus olivat arkipäivää koronan aikana ja ohjaajat opettelivat ohjausten lomassa uusien välineiden käyttöä. Seinäjoen liikuntapalvelut on aloittanut esimerkiksi julkaisemaan uutiskirjettä, jossa tiedotetaan ajankohtaisia asioita sekä esitellään omia sekä seurojen toimintoja.

Seinäjoen kaupunki on kasvukaupunki ja nosteessa, jossa liikuntapalveluiden ja seinäjokelaisten seurojen on hyvä olla ja tulla mukana. Liikuntapaikkojen investointeihin on kaupungissa panostettu ja toivottavasti myös tullaan panostamaan tulevaisuudessa, sillä olosuhteiden luominen on kauas kantoista panostusta myös hyvinvointiin sekä terveysliikuntaan. Liikunnan pysyminen kaupungin strategiassa on tärkeää ja toivottavasti pysyy yhtenä merkittävänä painopistealueena myös tulevaisuudessa. Seinäjoen liikuntapalvelut pyrkii kauaskantoiseen ja strategiseen suunnitteluun liikuntapaikkarakentamisessa. kuin myös oman toiminnan kehittämisessä.

Liikunnallista ja hyvää loppuvuotta!