THL: Suomessa tutkitaan nyt koronan kahta omikronepäilyä

Suomessa tutkitaan tällä hetkellä kahta koronatapausta, joita epäillään omikronvirusmuunnoksiksi. Molemmissa tapauksissa tartunnan saaneella on kontakti ulkomaille, kertoo tiedotteessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Tiedotteen mukaan kestää muutamia päiviä ennen kuin selviää, onko näillä kahdella henkilöllä omikronvirus.

Sairastuneet on määrätty eristykseen. Lisäksi heidän kontaktinsa on selvitetty.

Ensimmäiset havainnot koronan omikronvirusvariantista on tehty marraskuussa Etelä-Afrikassa, Botswanassa ja Hong Kongissa. Nyt tapauksia on löydetty jo useista eri maista, myös Euroopasta.

– Parhaillaan selvitetään, millainen mahdollinen leviämismahdollisuus uudella variantilla on maailmanlaajuisesti. Vielä ei myöskään ole tietoa, pystyykö uusi variantti kiertämään koronarokotteiden tai sairastetun taudin kautta saatua immuunisuojaa, sanoo tiedotteessa johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:stä.

Tiedotteessa muistutetaan, että virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista. Se kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Muunnokset voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat