Poliisin tehovalvonta: 177 rattijuoppoa jäi kiinni pikkujoululiikenteestä

Poliisi sai kiinni kaikkiaan 177 rattijuoppoa tehovalvonnassaan, joka kesti kaksi pikkujouluviikonloppua. Koko maan poliisit valvoivat viime ja toissa viikonloppuna tehostetusti rattijuoppoutta.

Kiinni jääneistä rattijuopumusepäilyistä 135 oli nauttinut alkoholia ja 42:ta epäiltiin huumeiden vaikutuksen alaisena ajosta.

Kaikkiaan poliisi puhallutti 16 000 kuljettajaa ja teki 200 huumepikatestiä. Rattijuopoksi siis osoittautui vajaat joka sadas puhallutettu ja huume-epäily osui oikeaan yli joka viidennessä pikatestitapauksessa.

Varsinaisten rattijuoppojen lisäksi alkometrin sai värähtämään 260 kuljettajaa, joiden tulos ei ylittänyt rattijuopumuksen rajaa.

Poliisi törmäsi valvonnassaan myös muihin ongelmiin kuin rattijuopumuksiin, kertoo tiedotteessa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

– Poliisi teki myös 27 lastensuojeluilmoitusta. Samalla tuli ilmi myös 16 huumausainerikosta ja valvonnassa tavattiin 59 etsintäkuulutettua henkilöä.

Poliisi muistuttaa, ettei päihteiden vaikutuksen alaisena tule lähteä ajamaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat