Lotta Svärd teki työtä isänmaan ja naisten tukemiseksi

Lotta Svärd-järjestö perustettiin 100 vuotta sitten. Etelä-Pohjanmaa oli vahvaa järjestön toiminta-aluetta ja täältä on lähtenyt aloite lottaperinnetyön aloittamiseen 1990-luvun alussa.

Marja-Liisa Haveri-Nieminen on ollut mukana perustamassa valtakunnallista Lottaperinneyhdistystoimintaa. Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museossa pääsee tutustumaan Hilja Riipiseen, joka oli Etelä-Pohjanmaan voimanainen, sekä Fanni Luukkoseen, Lotta Svärdin pitkäaikaiseen puheenjohtajaan. Johanna Koskiahde

Johanna Koskiahde

Lotta Svärd oli aikanaan maailman suurin naisten vapaaehtoista ja aseetonta maapuolustustyötä tekevä järjestö, joka koulutti Suomen naisia eri alojen työtehtäviin ja loi Suomen naisiin uskon itseensä ja kykyihinsä selvitä vaikeimmassakin paikassa itsenäisinä, miesten rinnalla tasavertaisina yhteiskunnallisina toimijoina. Se, jos mikä, on vienyt naisasiaa ja tasa-arvoa eteenpäin.

– Lotta Svärdin toimintaa on tutkittu 1990-luvulta alkaen paljon. Toivon, että jatkossa nostetaan yhä selvemmin esille järjestön työ suomalaisen tasa-arvon hyväksi. Järjestö vei koulutusta syvimmälle maaseudullekin. Toimisto-, muonitus- tai lääkintäjaoston tehtäviin kouluttautuminen ja monipuolinen kokemus lottakahviloiden talouden hoitamisessa edisti naisten asemaa työmarkkinoilla sotien jälkeen, pohtii lottaperinneyhdistyksen perustajajäsen Marja-Liisa Haveri-Nieminen.

Kaikkiaan yli 150 000 naista osallistui erilaisiin puolustusvoimia tukeneisiin tehtäviin sodan aikana. Kaikki naiset eivät tietenkään kuuluneet Lotta Svärd-järjestöön, joka oli Suojeluskuntajärjestön sisarjärjestö. Jatkosodan aikana vuonna 1943 järjestöön kuului kuitenkin yli 170 000 lottaa ja 50 000 pikkulottaa, yli puoluerajojen. Sekä rintamalla että kotirintamalla työskennelleiden lottien panos oli korvaamaton.

Lotta Svärd-järjestö oli ennen muuta naiset isänmaan palvelukseen ja käytännön työhön kouluttanut yhteiskunnallinen toimija. Lupauksen antanut lotta oli harmaa lottapuku yllään saman arvoisena, samalla rivillä, muiden lottien kanssa, taustoista riippumatta.

Maanpuolustusjärjestönä Lotta Svärd joutui lakkautetuksi marraskuun 23. päivänä 1944, Neuvostoliiton vaatimuksesta. Sotien jälkeinen poliittinen ilmapiiri löi järjestön ylle negatiivisen leiman ja naisten työn aliarvioimisen hengen. Vuosikymmenien ajan lottien piti vaieta työstään ja kokemuksistaan.

– Heinäkuun toinen päivä 1988 oli maakunnassamme merkittävä päivä. Yli 10 000 henkeä kokoontui nykyisen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museon ympäristöön kunnioittamaan valtakunnan tasolla suurta huomiota herättäneen Suojeluskuntalainen-patsaan ja Lotta Svärd - Sotilaspoika -reliefin paljastamistilaisuutta. Se oli myös päivä, jolloin Lotta Svärdin toimintaa esiteltiin ensi kerran nykyisen museon tiloissa, Etelä-Pohjanmaan suojeluskunnan piiriesikunnan rakennuksessa. Se huomio ja kiitos, minkä näyttely osakseen sai, kannusti viemään perinnetyön asiaa voimakkaasti eteenpäin.

Heitä, joita järjestön historia ei puhuttele, puhuttelee varmasti näiden naisten henkilökohtaiset kokemukset sotarintaman kärsimyksen, pelon ja uhan keskellä.

Vihdoin 1990-luvun alussa yhteiskunnassa oli vapaus puhua siitä työstä, minkä tavalliset naiset kaupungeissa ja maaseudulla Lotta Svärd-järjestön jäseninä tekivät. Suurimmalle osalle Lotta Svärd-toiminta oli väylä tehdä osuutensa ja velvollisuutensa isänmaan suurimman koitoksen hetkellä. Haavoittuneet sotilaat hoidettiin aatteellisia ehtoja asettamatta, varusteita valmistettiin ja lähetettiin rintamalle tuntemattomille sotilaille, joista oli omia jokainen, ja leipää leivottiin koko armeijalle.

– Järjestimme Seinäjoella syksyllä 1991 Lotta Svärdin muistojuhlan, jonne saapui väkeä Helsinkiä myöden niin, että muodostettiin miesketju siirtämään tuoleja lukiolta uimahalli-urheilutalolle istumapaikkojen lisäämiseksi. Seuraavana vuonna Finlandia-talossa valtiovalta kiitti julkisesti Lotta Svärd-järjestöä ensi kerran järjestön lakkauttamisen jälkeen sen tekemästä työstä itsenäisyytemme taistelussa. Nämä olivat merkittäviä tapahtumia Lotta Svärdin historiassa.

Naisten oli vaikea ymmärtää, miksi heidän aherruksensa ja työnsä varuste-, ravinto- tai lääkintähuollon tehtävissä oli paheksuttavaa.

– Koin hyvin tärkeäksi toimia tarmolla Lotta Svärd-järjestön perinnetyön hyväksi. Lähipiirissäni oli useita järjestön toiminnassa olleita ja heidän kanssaan käydyistä keskusteluista välittyi vahvasti se tuska, minkä tärkeäksi koetusta työstä vaikeneminen aiheutti.

Ensimmäinen suurtapahtuma lottien työn kunnioittamiseksi järjestettiin Seinäjoella 1991 monen yhdistyksen yhteistyönä. Oli aika puhua sota-ajan työstä avoimesti. Johanna Koskiahde

Rintamanaisten Liitossa oli keskusteltu lottien muiston kunnioittamisesta ja uuden yhdistyksen perustamisesta pitkään. Haveri-Nieminen pisti Helsingin Sanomiin joulukuussa 1991 kutsun lottaperinneyhdistyksen perustavaan kokoukseen. Sen myötä perustettiin Helsingin Lottaperinneyhdistys, josta tuli myöhemmin Suomen Lottaperinneliitto. Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry on maamme vanhimpia perinneyhdistyksiä. Se on tehnyt työtä lottien hyväksi järjestämällä kuntoutuksia, lottamitali-juhlia, virkistäytymismatkoja ja tapaamisia. Varainkeruuta on tehty myyjäisillä ja kahvituksilla. Merkittävässä osassa toiminnan rahoituksessa ovat olleet yksityisten lahjoitusvarat.

– Fyysinen lepo ja kuntoutus olivat tärkeitä, mutta tärkeintä oli tarjota entisille lotille tilaisuus jakaa kokemuksia ja ajatuksia saman eläneiden ja kokeneiden kesken.

Marja-Liisa Haveri-Niemisen oma äiti toimi rintamalla lääkintälottana koko talvisodan.

– Kun jatkosodan aikana lääkintätaitoisista tekijöistä oli rintamalla pula, hän lottalupauksen velvoittamana ja sitä kunnioittaen jätti minut, puolivuotiaan lapsensa, oman äitinsä hoiviin ja lähti kenttäsairaalaan töihin. Hän kirjoitti itkeneensä koko matkan määränpäähän saakka sitä, että oli pienen lapsensa joutunut jättämään. Perille päästyään työ vei kuitenkin kaiken huomion. Tämä kuvaa sitä sitoutuneisuutta, jolla naiset järjestössä toimivat.

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne toimii koko entisen Vaasan läänin alueella.

– Meillä on useita aktiivisia paikallisyhdistyksiä, joiden toivon saavan yhä enemmän nuoria mukaan perinnetyön jatkamiseen. Toivon, että nuoret naiset näkevät sen rohkeuden ja valmiuden, millä Lotta Svärdin jäsenet tätä yhteiskuntaa sotien aikana pitivät toiminnassa. Ja sotien jälkeen pulan keskellä, sodan traumojen varjostaessa perheiden arkea, tekivät työnsä hyvinvointivaltion kehityksen tukemisessa.

Lottaperinnetyön haaste on löytää toimintamalli, jolla tässä ajassa saadaan nuoret mukaan toimintaan. Sukupolvet, joita sota ei kosketa isovanhempien sukupolven kautta.

– Perinteiden säilyttäminen on keskeinen osa yhdistyksen toimintaa, kuten juuri vietetty 100-vuotisjuhla. Mutta samalla yhdistys on pystyttävä tuomaan nykyaikaan. On kehitettävä nuoria kiinnostavia toimintamuotoja. Jollakin tapaa tässä ajassa järjestön työ voisi olla yksinäisten tukemista ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämistä, pohtii Haveri-Nieminen.

Suomalaiset naiset, nuoret ja perheelliset, toteuttivat velvollisuutensa, kun käsky rintamalle kävi. Pelko oli voitettava, vaikka edessä oli sota. Poliittisten erimielisyyksien yli kävi tahto yhdessä suomalaisina selvitä sodasta itsenäisenä kansana.

–Toivon, että jokaisella olisi aikaa tutustua yksittäisen lotan rintamakokemuksiin. Heitä, joita järjestön historia ei puhuttele, puhuttelee varmasti näiden naisten henkilökohtaiset kokemukset sotarintaman kärsimyksen, pelon ja uhan keskellä.

Kommentoi