Uutissuomalainen: VTV valmistelee entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin hyllyttämistä ylijohtajan tehtävästä

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV on käynnistänyt prosessin pidättääkseen viraston entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin VTV:n ylijohtajan virasta.

Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Yli-Viikari vapautettiin ylijohtajan tehtävästä, kun hän siirtyi pääjohtajan viisivuotiseen tehtävään vuoden 2016 alusta.

– Virantoimituksesta pidättäminen alkaisi siitä päivästä, kun hän mahdollisesti olisi palaamassa kyseiseen virkaan, VTV:n johtaja Tuula Sandholm kertoo Uutissuomalaiselle.

Aloitettu prosessi perustuu eduskunnan virkamieslain kohtaan, jonka mukaan virkamies voidaan pidättää virantoimituksesta rikossyytteen ajaksi, jos syytteellä voi olla vaikutusta virkamiehen edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä.

Yli-Viikari on syytettynä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Yli-Viikari on sanonut julkisuuteen, että hän haluaa palata ylijohtajaksi vuodenvaihteessa.

Yli-Viikari ei ole ollut yhteydessä VTV:hen paluustaan, Sandholm sanoo Uutissuomalaiselle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat