Koronapassivastaiset yhdistykset omivat Tommy Hellstenin tähdittämää tapahtumaa somessa – "Sanoudun totaalisesti irti"

Tapahtuma on tänään illalla.

Tänään tiistaina kansaa kokoontuu Helsingin Senaatintorille "Ihan kaikkien kaunein joulu" -tapahtumaan, jossa esiintyvät kirjailija-teologi Tommy Hellsten, tenori Jyrki Anttila ja laulaja-näyttelijä Vallu Lukka.

Tilaisuus on herättänyt sosiaalisessa mediassa sekä kiitosta että kritiikkiä, sillä ikään kuin sen järjestäjänä on esiintynyt rokotuspassia vastustavia yhdistyksiä. Vapauden puolesta -yhdistys on ilmoittanut striimaavansa tapahtuman Youtube-kanavallaan. Tapahtumaa on markkinoitu myös muun muassa kiistellyssä MV-lehdessä.

Tommy Hellsteniä tilanne harmittaa.

– Tässä on nyt syntynyt väärinymmärryksiä eri tahojen jakaessa tapahtumainfoa omilla sivuillaan. On muodostunut kuva, että tässä ollaan jollain koronapassin vastaisella asialla liikkeellä. Näin ei ole.

– Minä kun tähän lähdin, en edes pystynyt kuvittelemaan, että tällaiset intressit lähtisivät vyörymään. Nyt yhtäkkiä olen tilanteessa, että tällaista on tapahtunut. Sosiaalisessa mediassa tapahtuu myös tällaista, sille ei voi mitään.

Hellstenin mukaan tapahtumassa on kyse "ihmisyyden sekä keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden vaalimisesta" ja sen nimenomaan ei ole tarkoitus olla osa koronataistelua. Tämä oli Hellstenin mukaan myös ehtona sille, että lupa tilaisuuden järjestämiseen Tuomiokirkon portailla saatiin.

– Emme ole voineet emmekä voi hallita eri tahojen tapaa jakaa infoa tästä tilaisuudesta.

Hellsten sanoo, että tilanne uhkasi jopa peruuttaa tapahtuman, mutta asiasta löytyi kirkon kanssa sopu.

– En rakkauden nimissä asettuisi ajamaan jotain tällaista asiaa, en missään nimessä. Sanoudun totaalisesti irti siitä, se ei ole minun sotani enkä suostu siihen, että minut vedetään juoksuhautoihin sodassa, jossa en ole osallisena.

Hus: Koronapassi pitäisi poistaa käytöstä omikronin kovan leviämisen vuoksi, kahdesti rokotetutkin voivat sairastua – Näin johtajaylilääkäri uskaltaa viettää joulua

Tilaisuuden järjestää yksityishenkilö, Pekka Kari. Hän kertoo saaneensa idean viime viikolla ja järjestävänsä tilaisuuden itsenäisesti .

Kari istuu koronapassia vastustavan Me kansalaiset -yhdistyksen hallituksessa. Hän kuitenkin vakuuttaa, että tapahtuma ei ole koronapassin vastainen.

– Tämän tyyppinen tilaisuus on helppoa halutessaan leimata tietynlaiseksi, mutta haluamme sanoutua irti kaikesta rokotus- ja passikeskustelusta. Emme halua ottaa siihen kantaa.

Karin mukaan tapahtuma on mielenilmaus lähimmäisenrakkauden puolesta.

– Ihmisten pitäisi ymmärtää, että olemme ja tulemme kaikki olemaan yhdenvertaisia.

Karille oli tärkeää, että tilaisuuteen pääsevät kaikki ilman koronapassia tai pääsymaksua. Hän kertoo tuntevansa kaikki esiintyjät henkilökohtaisesti.

– Olen Tommyn kanssa käynyt 1,5 vuotta sparrailemassa ja hän on auttanut minua paljon henkilökohtaisessa elämässäni kaikilla sektoreilla. Siitä lähtökohdasta oli mukava järjestää. Kun olen itse ymmärtänyt ihmisyydestä, haluan olla ilosanomaa jakamassa. On tosi kurja juttu, jos se kääntyy negatiiviseksi. Minä vieläpä maksan tästä aika paljon omasta pussistani.

Tapahtuman striimaukseen Vapauden puolesta -yhdistyksen sivuilla Kari toteaa, että tilaisuuden saa kuvata kuka tahansa.

Koronapassi poistuu ehkä käytöstä – Keskustellaan poistuuko se kokonaan, sanoo STM:n johtava asiantuntija Voipio-Pulkki

Koronaturvallisuudesta huolehtiminen on Karin ja Hellstenin mukaan osallistujien omalla vastuulla.

– Sen pitäisi olla jokaisella jo selkärangassa. Uskon, että ihmiset osaavat toimia fiksusti, Kari sanoo.

Hän uskoo, että jo pakkanenkin karsii osallistujajoukkoa.

Tapahtuma järjestetään tiistaina 21. joulukuuta kello 18–19 Helsingissä Senaatintorilla.

Muokattu 21.12.2021 kello 17.08: Muutettu alussa oleva "järjestäjinä on esiintynyt" muotoon "ikään kuin järjestäjinä".

Hätäjarru käyttöön – Tässä uudet linjaukset

Koronapassi osittain pois käytöstä – Näin rajoitukset tiukkenevat

Etusivulla nyt

Luetuimmat