Lasten koronarokotusajat keskiviikkona varattavissa Seinäjoella

Seinäjoella on keskiviikosta alkaen mahdollista varata koronarokotusaika 5–11 -vuotiaille lapsille. Samoin keskiviikkona aukeaa 50 vuotta täyttäneille perusterveille ja sitä vanhemmilla ikäryhmillä mahdollisuus varata aika kolmannelle koronarokotteelle.

– Tällä hetkellä kolmannen rokotuksen saa ajanavarauksella Areenan koronaklinikalta 60 vuotta täyttäneet. Jotta vältymme kaaokselta, jaamme rokotusaikoja ikäryhmittäin, selvittää johtava ylilääkäri Tiina Perä Seinäjoen terveyskeskuksesta.

Koronatilanne on maakunnassa huono joulun jälkimainingeissa. Tartuntoja on todettu jopa 15 prosentilla testatuista.

– Tämä kertoo paitsi siitä, että korona leviää nyt vauhdikkaasti, myös siitä, että testit ovat osuneet kohdalleen, Perä sanoo.

Rajoituksista on nyt voimassa AVI:n 20 hengen kokoontumisrajoitus, jota ei koronapassillakaan voida ohittaa. Alueellisen koronanyrkin suositukset ovat edelleen tiukentuneet.

– Nyrkki on antanut vahvan suosituksen, että maskeja käytetään ja hygieniasta huolehditaan. Maskisuositus laajennettiin koskemaan koululaisia nelosluokkalaisista eteenpäin. Nyt on hyvä välttää väenpaljoutta kauppakeskuksissa ja muualla. Tauti leviää kaikkialla. Tartuntojen jäljitystä on jouduttu rajaamaa suurten riskien kohteisiin, sote-toiminnan tahoihin ja yksiköihin sekä perhepiireihin, joissa tartuntariski on iso, Perä sanoo.

Aikuisten sisätilojen ryhmäharrastukset suositellaan myös jätettäväksi nyt tauolle.

– Jäljitystyössä olemme huomanneet, että monesti oireilu on alkanut useita päiviä ennen testiin menoa. Tähän tarvitaan nyt tarkkuutta, eli jos on vähäisiäkään oireita, ei pidä lähteä töihin, kouluun tai harrastuksiin, Perä korostaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat