Vaalikampanjointi ensimmäisissä aluevaaleissa on mennyt pitkälti luvaten mihin ainakin kukin haluaisi panostaa ja mistä tulee pitää erityisesti huolta.
Ikävä todellisuus on kuitenkin, että hyvinvointialueet aloittavat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoiminnan järjestämisen rahoituksellisesti vaikeasta lähtötilanteesta. Palvelut rahoitetaan kokonaisuudessaan valtiolta tulevalla rahoituksella, eikä alueella ole mahdollisuutta kasvattaa tulovirtojaan merkittävästi. Hurjimpien arvioiden mukaan takamatka maakunnassamme olisi kymmeniä miljoonia. Maltillisemmatkin arviot tarkoittavat välitöntä toiminnan tehostamista.
Näissä aluevaaleissa tarvitaankin palveluiden puolustamisen ohella kykyä tehdä talousvastuullisia päätöksiä hyvinvointialueella. Päättäjillä täytyy olla kykyä uudistaa toimintaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Palveluita on pystyttävä järjestämään samaan aikaan laadukkaasti, mutta entistä kustannustehokkaammin. Resurssit tulee kohdentaa oikein ja työntekijöiden tulee voida aidosti keskittyä omaan työhönsä. Turha hallinto ja byrokratia on tehottoman lisäksi myös erittäin kuormittavaa.
Vaaleissa on peloteltu ihmisiä palveluiden keskittämisellä. Tämä on täysin keinotekoinen vastakkainasettelu, jolla peitellään sitä, että tosiasiassa hallitus ja hallituspuolueet ovat mallin luodessaan jo päättäneet keskittää hallinnon. Huoli keskittämisestä on siinä tapauksessa aiheellinen, ettei tuleva aluevaltuusto kykene tekemään asioita paremmin ja kustannustehokkaasti. Holtittoman taloudenpidon seurauksena olisi painettava hätäjarrua ja turvauduttava kipeisiin päätöksiin.
Valtiota on turha huutaa apuun, sillä valtion talous on jo valmiiksi pahasti alijäämäinen. Todettakoon että hyvinvointialueilla ei julkista taloutta pelasteta, mutta jatkuva valtion avun kerjääminen syventää entisestään julkisten talouden alijäämää.
Näiden tosiasioiden vuoksi kyseessä on myös talousvaalit. Omien kokemuksieni mukaan myös ihmiset ovat tämän huomanneet, sillä aihe on ollut tiuhaan esillä vaalikeskusteluissa toreilla.