Koronatilanne tuo edelleen epävarmuutta nuorten kesätyömarkkinoille

Matkailu- ja ravintola-alan kesätyöntekijätarve riippuu koronan etenemisestä. Muilla aloilla pandemian vaikutukset kesätöiden saantiin ja tarjontaan ovat pienempiä. Monilla yrityksillä on kuitenkin mahdollisuus palkata nuoria kesätöihin tänäkin vuonna.

Koronatilanne jatkaa osittaista epävarmuutta nuorten kesätyömarkkinoilla

Matkailu- ja ravintola-alan kesätyöntekijätarve riippuu tällä hetkellä koronan etenemisestä. Muilla aloilla pandemian vaikutukset kesätöiden saantiin ja tarjontaan ovat pienempiä. Onneksi monilla yrityksillä on kuitenkin mahdollisuus palkata nuoria kesätöihin tänäkin vuonna.

Korona näkyy Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan kesätyöhaussa vähemmän kuin pienemmillä yrityksillä. Eepeellä on tarjolla monipuolisesti kesätyötehtäviä myös ensi kesälle. Koronan vaikutus kohdistuu lähinnä ravintoloiden kokkeihin ja tarjoilijoihin, sillä monet muut palvelut, kuten marketit ovat auki koronasta huolimatta.

– Korona näkyy myös meidän kesätyöhaussamme, mutta onneksemme lievemmin kuin monilla muilla. Pandemian tuoma epävarmuus koskettaa lähinnä työpaikan varmistumisen pitkittymistä, eli päätöksiä saattaa joutua odottamaan hieman kauemmin. Ääritilanteessa myös kesätyön aloitus saattaa venähtää hieman, kertoo Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan kehitysjohtaja Alexander Mäki-Rahko.

Työnantajilla ei ole lain mukaan oikeutta kysyä työntekijältä koronarokotetodistusta eikä sen tulisi vaikuttaa kesätyön saamiseen.

– Me Eepeellä emme kysy koronatodistusta, sillä emme tarvitse kyseistä tietoa mihinkään. Työntekijän yksityiset terveystiedot eivät kuulu meille, Mäki-Rahko vakuuttaa.

Korona näkyy myös meidän kesätyöhaussamme, mutta onneksemme lievemmin kuin monilla muilla.

Alexander Mäki-Rahko

Eepee työllistää Etelä-Pohjanmaan alueella noin 750 kesätyöntekijää vuosittain. Mäki-Rahko sanoo heidän olevan monille nuorille ensimmäinen työpaikka. Eepeellä onkin joka vuosi käynnissä normaalin kesätyöhaun lisäksi kahden viikon kestävä 15–18-vuotiaille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa-harjoittelujakso.

– Meille päästäkseen ei välttämättä tarvitse olla työkokemusta ennestään. Haluamme antaa nuorelle mieluisan ensikosketuksen työelämään kattavalla perehdytyksellä tehtävään sekä kannustavalla ja auttavalla työilmapiirillä. Tärkeintä on innostus ja motivaatio työtä kohtaan, Mäki-Rahko sanoo.

Monet Eepeen kesätyöntekijöistä jatkavat töitä myös koulun ohella. Kesätyöpaikka onkin loistava mahdollisuus avata ovia eteenpäin työelämässä.

– Meillä monista kesätyöntekijöistä tuleekin varsinaisia työntekijöitä kesän jälkeen, Mäki-Rahko kertoo.

Korona näkyy edelleen ravintola-alalla epävarmuutena tulevasta.

– Kaikki on vielä auki kesää ajatellen. Tällä hetkellä ei ole tarvetta uusille työntekijöille, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin. Vielä huhti-toukokuussa voi saada äkkiseltään kesälle työpaikan, toteaa Valkoinen Puu-kahvilaketjun markkinointipäällikkö Sirkku Ylikoski.

Kesä on kahvilalle sesonkiaikaa ja siksi monet aloittavat osa-aikaisina työt jo ennen kesää, vaikka koulun ohella iltaisin.

– Meillä on normaalissa tilanteessa useampia rekrytointeja ympäri vuoden. Monesti on hyvä aloittaa työt jo ennen kesää, jotta takaamme kiireiselle sesongille osaavia tekijöitä. Myös kesän jälkeen on hyvä aika hakea töitä, koska silloin monet lähtevät esimerkiksi opiskelemaan ja paikkoja vapautuu, Ylikoski toteaa.

Kesätyöhakemukseen ja ansioluetteloon kannattaa panostaa, jotta antaa mahdolliselle työnantajalle hyvän kuvan itsestään. Haastattelussa iloisuus, reippaus ja oma-aloitteisuus katsotaan eduksi. Joustavuuden osoittaminen myös kannattaa, sillä hakijan mahdollisuus työskennellä esimerkiksi kaikkina aukioloaikoina tai useissa toimipisteissä on etu työnantajalle.

– Pitkällä ansioluettelolla ei ole yhtä suuri merkitys kuin luonteella ja halulla oppia uusia asioita. Myös koulun tet-harjoittelu on hyvä tapa päästä kesätöihin samaan paikkaan, koska hakija on jo näyttänyt meille osaamisensa, Ylikoski muistuttaa.

Myös Seinäjoen molemmissa McDonald’s-pikaruokaravintoloissa on omistaja Mika Rajamäen mukaan jatkuva rekrytointi meneillään. Kesätöihin hakee useita kymmeniä nuoria joka vuosi ja heistä paikan saa 10–15 henkilöä ravintolaa kohti. Hakijat ovat usein 16–19-vuotiaita. Molemmissa ravintoloissa on tarjolla monipuolinen valikoima työtehtäviä asiakaspalvelusta ruoanvalmistukseen.

– Meidän ravintoloissamme korona ei vaikuta kesätöiden määrään, sillä asiakkaita ja siten myös töitä riittää pandemiasta riippumatta, Rajamäki toteaa.

Seinäjokisen metalliyrityksen Ferrum Steelin kesätyötarjontaan korona vaikuttaa myös suhteellisen vähän. Heille otetaan joka vuosi jopa 15 kyseisen alan opiskelijaa kesätöihin ja sama linja jatkuu tänäkin vuonna. Kesätyöntekijät voivat työskennellä useissa eri tehtävissä tehtaalla: varastolla, tuotteiden viimeistelyssä tai esimerkiksi eri koneiden operaattoreina.

– Vuonna 2020 korona vaikutti kesätyöpäätösten viivästymiseen, mutta muuten olemme onnekkaasti saaneet ottaa normaalin määrän opiskelijoita töihin. Pandemia näkyy meillä lähinnä raaka-aineiden saatavuudessa, toteaa Ferrum Steelin toimitusjohtaja Tero Pukkila.

Etusivulla nyt

Luetuimmat