Ruokaketjun epätasapaino on ajanut tuotannon kriisiin

Maatalousyrittäjien työtä tässä yhteiskunnassa tarvitsee jokainen. Olit terve tai sairas, tai on ruokavaliosi mikä tahansa, ilman ruokaa ei meistä kukaan selviä. Siksi ruokamarkkinoiden epätasapainoisen rakenteen aiheuttama maatalouden kriisi koskettaa meitä kaikkia.

Maatalouden ahdinko on otsikoissa, mutta ilman kosketusta alaan se voi vaikuttaa etäiseltä ongelmalta. Ruuantuotanto eroaa kaikista muista tuotanto- ja yrittäjyysmuodoista. Se on välttämättömyys, mutta sitä ei voida täysin markkinaehtoisesti tuottaa. Maataloutta tuetaan yhteiskunnan taholta, koska ruuan hinta on niin alhainen, että tuottaja ei pysty saamallaan osuudella kattamaan toiminnan kustannuksia, saati tienaamaan elantoa.

-Järjestelmä on rakennettu näin, jotta ruuan hinta on alhainen, ja sillä on mentävä. Vaikka jokainen yrittäjä mieluummin ansaitsisi ansionsa suoraan markkinoilta. Tukipolitiikan taustaa ei ehkä moni kuluttaja tunne. Lisäksi sen uutisointi on usein vääristynyttä, kun esille nostetaan 20 jättitilaa, joiden tukisummat ovat kovia. Todellisuudessa tukipottia jakaa 49 000 tilaa, ja keskimääräinen tukisumma on muutamia kymmeniä tuhansia. Kun aletaan laskemaan vuosittaisia tuotantoinvestointeja sekä kuluja, kuten energia, rehut, lannoitteet ja koneet, epäsuhta ei tasaannu edes tukien myötä. Tukia maksetaan myös ympäri maailman, ei vain Suomessa, huomauttaa ylistarolainen maatalousyrittäjä Ari Nortunen.

Ruuan tuotanto on suomalaisessa kulttuurissa hämmentävän ristiriitaisessa roolissa. Toisaalta arvostetaan kotimaista lähellä tuotettua puhdasta ruokaa ja toisaalta vaaditaan, että ruoka ei saa maksaa mitään.

-On se outo tilanne, että suomalaiset maksavat mukisematta kännyköistään, vaatteistaan tai mistä tahansa vähämerkityksellisistä hyödykkeistä inflaation seurauksena vuosi vuodelta enemmän. Mutta ruoka, siinä kuluttajahintojen yleinen nousu ei saa näkyä eikä ruuan hinta saa nousta. Ja kuitenkin, ruoka, terveellinen eettisesti tuotettu ruoka, on hyödykkeistä ihmiselle se tärkein. Lisäksi ruuasta on globaalisti kasvava pula, sanoo Nortunen.

Tänä päivänä edes maaseudulla asuvat eivät tunne maatalouden realiteetteja, saati kaupungeissa asuvat.

Viesti on kuluttajien suunnasta ollut se, että ollaan valmiita maksamaan ruuasta vähän enemmän, kunhan korotus menee suoraan tuottajille.

-Monilla tuntuu olevan maataloudesta Mummo Ankan maatila-tyyppinen kuva. Jos kokemukset maataloudesta perustuvat 30 vuoden takaisiin lapsuuden kesiin, ollaan käsityksen varassa niin kaukana todellisuudessa, että sillä ei juuri ole nykymaatalouden kanssa tekemistä. Muutos on ollut viime vuosikymmeninä valtava, Nortunen korostaa.

Kun inflaation vaikutuksesta normaalisti tuotteiden nousseet tuotantokustannukset pakottavat nostamaan hintoja, ruuantuotannossa korotus ei siirry tuotantohintoihin, sillä hintapolitiikka pelaa väärinpäin.

-Elintarviketuotanto on ala, jossa myyjä sanelee hinnan ostajalle siinä vaiheessa, kun kauppa lyö hintalapon tuotteeseen ja myy sen kuluttajalle. Siihen asti ketju toimii niin, että ostaja sanelee hinnan tuottajalle. Teollisuus ja kauppa käyvät neuvottelut keskenään. Myyjiä on useampi mutta ostajia käytännössä kaksi. Tässä kauppa on vahvoilla, ja saa vielä vipua tuonnista. Ei ole keinoa, jolla tuottajat toteaisivat teollisuudelle, että en myy ellet maksa. Sopimustuottamisen hintataso sidotaan inflaatiosta riippumatta tietylle tasolle, ja siinä se on, vaikka tuottajalla tuotantokustannusten, kuten rehun, lannoitteiden, polttoöljyn ja siemenviljan, hinnat nousevat maailmantilanteen vuoksi pilviin, Nortunen selvittää.

Muutos edellyttää koko ketjun vastuunkantoa.

-Ketju ei toimi. Pelolla johdettu sanelupolitiikka ei voi enää jatkua. Tilanteen korjaaminen vaatii ruokamarkkinoiden muutoksen. Lihatalot ja munapakkaamot alisuorittavat, ne eivät saa kaupalta kunnon hintaa, jolloin tuloja ei kotiuteta viljelijöille. Teollisuuden pitää pystyä parempaan, kiteyttää kauhajokelainen maatalousyrittäjä Sami Yli-Rahnasto. Yli-Rahnasto toimii MTK-Etelä-Pohjanmaan Lihavaliokunnan puheenjohtajana.

Se, että tilanteeseen haetaan tilapäisten kriisitukien kautta helpotusta, ei pitkälle vie.

-Kriisirahastot ja muut tilapäiset ratkaisut ovat laastari ongelmaan, ne ainoastaan siirtävät ja pitkittävät tilannetta. Kyllä ratkaisu pitää löytyä tuottajien, teollisuuden ja kaupan muodostaman ketjun käytäntöjen ja asetelman uudistamisesta, Nortunen sanoo.

Neuvottelut ruokaketjun osapuolten välillä ovat jatkuvasti tuloksettomia.

-Tuottajapuoli on ehdottanut, että avataan ketjun kustannus- ja hintarakennetta. Tällä selkeytettäisiin sitä, kuka vie isoimman siivun tulosta. Kauppa ei kuitenkaan ole valmis tähän, Yli-Rahnasto toteaa.

EU toi maanviljelyyn byrokratiaa, joka työllistää melkoisesti. Kuitenkin paljon säännösten tuomasta rasitteesta on peräisin kotimaasta.

-EU:ssa tehdään toki päätöksiä huomioimatta sitä, että samat pykälät eivät toimi Italiassa ja Suomessa. Mutta paljolti EU antaa vain raamit, joita jäsenvaltiot itse tulkitsevat. Ja Suomessa on perinteisesti ollut tapana tehdä säädöksistä aina vaadittua vielä tiukempi tulkinta, sen sijaan, että tehtäisiin kansallisen edun mukaisia tulkintoja, Nortunen kritisoi.

Ainut, mutta vaikea, tie uudistukseen on lainsäädännön muuttaminen.

-Kilpailu- ja markkinalainsäädännön muutos on oikea, mutta vaikea tie asiaan puuttumiseksi. Reiluutta tähän ruokaketjuun tarvitaan. Sympatiaa me tuottajat saamme, mutta sympatialla ei laskuja makseta. Tässä on meneillään monta muutosta, kaikki negatiiviseen suuntaan. Lainojen korkojen ennakoidaan nousevan, inflaatio on nousussa, ruokamarkkina ei toimi, turvetuotanto ajettiin alas, pohtii Yli-Rahnasto.

Maatalouden talousahdinkoon on esitetty monenlaisia toiminnan uudistamisen ratkaisuja, kuten tuotteiden suoramyyntiä kaupan välikäsi kiertäen, tai bioenergiaan panostamista.

-Biokaasu voisi tuoda yhtenä tuotannon osana lisätuloa tilalle. Sen kehittäminen ei kuitenkaan ole lähtenyt puuhatun kaltaisesti nousuun, yhtenä syynä EU:n suunnitelma kieltää polttomoottorit ja tukea sähköautoja. Toisekseen biokaasulaitokset ovat tällä hetkellä niin kallis investointi, ettei niihin viljelijöillä ole varaa, summaa Yli-Rahnasto.

Biokaasun laajamittainen hyödyntäminen kohtaa myös käytännön haasteita.

-Biokaasulaitosten perustaminen onnistuu tuottavasti Keski-Euroopassa, jossa sikatila sijaitsee keskellä kylää ja sen lähiympäristössä on satoja talouksia, jotka voivat biokaasuautonsa käydä tilalla tankkaamassa. Suomessa ympäristölainsäädäntö edellyttää, että kotieläintuotannon tilat sijaitsevat kaukana asutuksesta. Vaikea on uskoa, että Seinäjoen 60 000 asukasta ajelisi meille Untamalaan tankkaamaan biokaasua autoihinsa, Nortunen toteaa.

Suoramyynti taas sopii lähinnä pientuottajille muun toiminnan oheen.

-Siinä haasteena on, miten tuottaja sekä hoitaa eläimet, valmistaa tuotteet, markkinoi, hoitaa tilamyynnin ja kiertää myymässä toreilla. Ja mistä ennen muuta löytyy sellainen asiakasvirta, joka riittää kannattavuuteen? Valtaosa ihmisistä pitää kauniina ajatuksena tilaruuan ostamista, mutta sama valtaosa haluaa ruokansa kätevästi kaupan hylyltä, eikä aja tilalle liha- tai munapaketin perässä, Nortunen pohtii.

Lihantuotanto on joutunut nyt julkisessa keskustelussa ilmaston lämpenemisen kiihtymisessä syylliseksi.

-Nautojen määrä lähti Suomessa nousuun 1860-luvun suurten nälkävuosien jälkeen, kun tajuttiin, että naudat selvisivät hengissä ravinnon vähyyden keskellä. Sillä kun kaikki muut ravintokasvit kuolivat kylmyydessä, nurmi säilyi ja ravitsi naudat. Suomessa oli 1960-luvulla 3 miljoonaa nautaa. Nyt niitä on noin 800 000. Nautojen määrä on pudonnut kolmannekseen, mutta ilmaston lämpeneminen on kiihtynyt. Vaikea on uskoa, että näiden nautojen tuottamat suolistokaasut ovat ilmaston lämpenemisen pysäyttämisessä keskeisin tekijä. Naudankasvatuksen osuus Suomessa kokonaishiilipäästöistä on 2 %. Lisäksi pitää huomioida, että suomalainen nauta kasvaa nurmirehulla. Nurmipellot sitovat hiiltä ollen kasvipeitteiset ympäri vuoden, Nortunen huomauttaa.

Ilmastonmuutos on globaali ilmiö, jolloin suomalaisen kuluttajan on hyvä pysähtyä miettimään omien kulutustottumustensa vaikutuksia kokonaisuutena.

-Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ensimmäisenä tulisi vähentää ulkomaisen lihan tuontia, sillä sen hiilijalanjälki on suomalaista tuotantoa huomattavasti suurempi, Nortunen huomauttaa.

Naudanlihan kulutus ei Suomessa juuri ole vähentynyt. Kysyntää on, ja kotimaisen tuotannon laskiessa siihen lähdetään vastaamaan ulkomaisella tuonnilla. Naudanlihan omavaraisuus on Suomessa nyt noin 80 %.

-Taloudellisen ahdingon kysymyksen äärellä mietityttää myös se, miten voi olla yhtä aikaa naudanlihan alituotantoa, jota kompensoidaan tuonnilla, että ylituotantoa, jolla perustellaan hintojen polkemista? Nortunen kysyy.

Tulevaan on yritettävä kuitenkin katsoa positiivisin mielin.

-Kyllä tässä pitää positiivisesti kuitenkin ajatella, muuten ei jaksa. Viljelijät tekevät jatkuvasti työtä, vastataan lakisääteisiin vaatimuksiin, yhteiskunnallisiin odotuksiin ja kehitetään tuotantoa ympäristön ja eläinten hyvinvointi edellä, kuten tähänkin asti. Pakko on uskoa, että hinnat nousevat. Paljon on nyt sen varassa, että kaikki säilörehusadot onnistuvat ensi kesänä. Jos joudutaan viljaa keräämään kokoviljarehuksi, se lisää kuluja ja vähentää puitavaa alaa. Vähempi viljan määrä taas tietää viljanhinnan nousua, mikä on ostorehun varassa oleville lihatiloille vakava paikka. Siinä kysytään pankeiltakin pitkää pinnaa. Toistuva huono kausi tietäisi kylmää kyytiä monelle, Nortunen pohtii.

Suomalainen kuluttaja on viljelijän puolella. Positiivisuutta on vaikea tilanteesta muilta osin löytää.

-Viesti on kuluttajien suunnasta ollut se, että ollaan valmiita maksamaan ruuasta vähän enemmän, kunhan korotus menee suoraan tuottajille, Yli-Rahnasto kiittää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat