Jääkiekkomaajoukkueen stadionjuhlien ilmaislipuista osa meni trokareille, liitossa tyrmistyttiin – "Me emme todellakaan toivoneet, että tällaista tapahtuu"

Suomen Jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg ei ole tervehtinyt ilolla sunnuntaina syntynyttä ilmiötä, jossa osa 20 000 olympiakultajuhlan ilmaislipuista on päätynyt trokareiden käsiin. Liput varattiin loppuun nopeasti, ja yhtä nopeasti moni niistä päätyi internetin kauppapalstoille. Korkeimmillaan tapahtumaan on myyty kymmentä lippua yhteishintaan 900 euroa.

– Me emme ole todellakaan toivoneet, että tällaista tapahtuu. Nyt riskinä on se, että osa lipuista jää käyttämättä ja se harmittaa todella paljon, Malmberg toteaa ärtyneenä.

Torijuhlan on tarkoitus alkaa Helsingin Olympiastadionilla kello 19. Omaa stressiään päivän kulkuun aiheuttaa se, että Pekingistä Suomeen matkalla oleva kone on myöhässä. Koneen piti lähteä Pekingistä kello 5.35 Suomen-aikaa, ilmaan päästiin kuitenkin vasta aamukahdeksalta. Aikataulua on saatu kuitenkin kirittyä ja tämänhetkisen tiedon mukaan kone on Helsinki-Vantaalla kello 15.47.

Kaupunginhallitus esittää: Keskuspuisto Jukka Jalosen puistoksi

Kultafinaalista historian seuratuin jääkiekko-ottelu Suomessa – huimat 3 140 000 katsojaa

Esiintyjien osalta Malmberg vetää vielä matalaa profiilia.

– Tapahtuman esiintyjiä julkistetaan iltapäivällä, hän sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat