Lähisuhdeväkivalta, seksuaalirikos, petos, uhkailu... – Rikosuhripäivystyksen asiakkaiden määrä kasvoi +18 prosenttia viime vuonna

Rikosuhripäivystyksen (Riku) palveluita käytti viime vuonna yhteensä 26 700 asiakasta. Heitä oli 18 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Asiakkaista lähes puolet oli lähisuhdeväkivallan, seksuaalirikosten tai muun väkivallan uhreja, kertoo Riku tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan asiakkaissa oli viime vuonna myös paljon petosten ja identiteettivarkauksien uhreja. Uhkailu, häirintä ja kiristys ovat myös tavallisia syitä Rikun asiakkaaksi hakeutumiseen. Lisäksi tukea haettiin paljon erilaisiin rikosprosessia ja vahingonkorvauksia koskeviin kysymyksiin.

Koronan takia jo ennestään pitkät rikosprosessit venyivät eri puolilla Suomea.

– Toinen koronavuosi toi epävarmuutta rikosprosessin eri vaiheisiin ja hankaloitti myös Rikun henkilöstön ja vapaaehtoisten tekemää auttamistyötä. Arjen työssä näkyy, että monet asiakkaat voivat huonosti rikosprosessien pidentymisen takia ja heitä joudutaan kannattelemaan epävarmojen prosessien läpi, sanoo tiedotteessa Rikun toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

Rikun 116 006 -puhelinpalvelussa oli viime vuonna 6 600 asiakasta, kun vuonna 2020 luku oli 5 500.

Juristin puhelinneuvonnassa, jossa noin 30 vapaaehtoista juristia neuvoo soittajia, asiakasmäärä kasvoi 41 prosenttia. Viime vuonna asiakkaita oli 900.

Iso osa Rikun asiakkaista tulee tiedotteen mukaan poliisin ohjaamina. Viime vuonna poliisi ohjasi Rikuun yhteensä 5 900 asiakasta. Se oli 23 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Rikuchatin asiakkaiden määrä kasvoi 8 prosenttia. Nyt heitä oli 4 000.

Tiedotteessa kerrotaan, että Vastaamo-tietomurto toi edelleen paljon asiakkaita Rikun palveluihin. Heitä oli kuitenkin vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kaikista asiakkaista 77 prosenttia oli naisia.

Kaikki Rikun palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Sen toiminta perustuu tiedotteen mukaan ammatillisesti ohjattuun vapaaehtoistyöhön. Eri puolilla Suomea toiminnassa on mukana yli 500 vapaaehtoista.

Kansainvälistä rikosuhripäivää vietetään tänä vuonna tiistaina 22. helmikuuta.

Yhä useampi Rikosuhripäivystykseen soittava on joutunut verkkorikoksen uhriksi – Vastaamon tietomurto nosti luvun ennätykseen

KRP kuulee Vastaamo-tietomurron uhreja poikkeuksellisella tavalla, alkaa tänään – Vuodettuja henkilötietoja mahdollisesti jo käytetty rikoksiin

Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärä paisui neljänneksen – myös Vastaamon tietomurto näkyi kasvussa

Etusivulla nyt

Luetuimmat