Lapsettomat kokevat syrjintää lomien ja työvuorojen järjestelyissä – "Lapsettomuus ei saa olla syynä siihen, että joutuu joustamaan lapsiperheellistä enemmän"

Lapsettomat kokevat työelämässä syrjintää, joka liittyy erityisesti työvuorojen ja loma-aikojen suunnitteluun, työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen, työelämän joustoihin, yhdenvertaiseen kohteluun ja uralla etenemiseen, selviää Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n ja Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n teettämistä kyselyistä.

Yhdistysten viime syksynä teettämissä kyselyissä kartoitettiin lapsettomuuteen liittyviä syrjintäkokemuksia työelämässä. Kyselyihin vastasi yhteensä noin 570 vapaaehtoisesti ja tahattomasti lapsetonta.

Simpukka ry:n tiedotteen mukaan kolmasosa vastanneista kertoi kokeneensa viimeisen viiden vuoden aikana työelämässä lapsettomuuteen tai lapsettomuushoitoihin liittyvää syrjintää.

Tahattomasti lapsettomista 61 prosenttia ja vapaaehtoisesti lapsettomista 39 prosenttia on kokenut syrjintää vuosilomien tai työvuorojen järjestelyissä. Tiedotteessa kirjoitetaan, että lapsettomien kokemusten mukaan loma-aikojen ja työvuorojen suunnittelussa pidetään lapsiperheellisten toiveita ensisijaisina. Esihenkilöt ja kollegat saattavat odottaa, että lapseton on lapsiperheellistä useammin valmis joustoihin.

– Työkaverit ovat sanoneet, että miksi minun pitäisi saada olla kesälomalla heinäkuussa, kun olen lapseton ja minulla ei ole menoa, kirjoittaa avovastauksessaan yksi tahattomasti lapseton.

Vuorotöitä tekevistä vastaajista 80 prosenttia kertoi kohdanneensa työvuorosyrjintää.

Yhdistysten mukaan työn ja perheen yhdistämiseen liittyvän puheen sijaan olisi merkittävämpää puhua työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä. Myös lapsettoman vapaa-aika voi täyttyä kuormittavista tehtävistä, vastuista ja velvollisuuksista.

– Työelämässä on usein stereotyyppiset asenteet lapsiperheellisiä ja lapsettomia kohtaan. Työhyvinvointi, joustot työtehtävissä ja -ajoissa sekä palauttava vapaa-aika tulee olla kaikkien oikeus riippumatta perhe- tai lähisuhdemuodoista, muistuttaa tiedotteessa Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n puheenjohtaja Soile Rajamäki.

– Syrjintään on totuttu eikä osata välttämättä kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisesti suunniteltuja työvuorolistoja. Lapsettomuus ei saa olla syynä siihen, että joutuu joustamaan lapsiperheellistä enemmän, sanoo tiedotteessa puolestaan Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savio.

Lapsettomat toivovat, että esimiehet ja muu työyhteisö eivät tee perhesuhteista oletuksia, kuten että hedelmällisessä iässä oleva työntekijä jäisi lähiaikoina perhevapaalle. Tiedotteessa todetaan, että oletukset eivät saa vaikuttaa vastuista ja koulutuksista päätettäessä.

– Lapselliset henkilöt voivat mennä toimistolle, jotta saavat työrauhan, mutta minä yksin asuvana en, vaikka tämä 24/7 yksinolo käy jo mielenterveyden päälle ja vaikuttaa työntekoon. Vastaus on joka kerta ei "koska perheettömällä ei ole tarvetta toimistotyöskentelyyn", kirjoittaa yksi vapaaehtoisesti lapseton korona-ajan etätyömääräyksestä.

Tiedotteessa toivotaan, että lapsettomuushoidoista ja sterilisaatiosta saisi palkallista sairauslomaa.

Tuore tutkimus paljastaa: Lapsettomaksi jäävien osuus on suurin matalasti koulutetuilla – Tällä ryhmällä on tavallisimmin kaksi lasta

Tahattomasti lapsettomista joka kolmas kokee syrjintää työelämässä – etätöidenkin tekeminen on voitu evätä lapsettomuuden perusteella

Alle puolella 30-vuotiaista suomalaisnaisista on lapsia

Etusivulla nyt

Luetuimmat