Kauppakamarin verokiilalaskuri: 100 euron palkankorotuksesta jää käteen vain puolet – "Jos vaativamman työnkuvan myötä..."

Suomalaisella keskituloisella sadan euron palkankorotuksesta voi jäädä verojen ja maksujen jälkeen vain alle puolet käteen – parhaimmillaankin vain 56 euroa. Työnantaja puolestaan maksaa sadan euron palkankorotuksesta yli 120 euroa.

Asia selviää Kauppakamarin niin sanotusta verokiilalaskurista. Kuukausipalkkaisten mediaaniansio yksityisellä sektorilla oli Suomessa 3 435 euroa vuonna 2020.

– Jos vaativamman työnkuvan myötä paranevasta palkasta jää itselle vain puolet, ei vastuiden ja työkuorman kasvu välttämättä aina houkuta. Ahkera työnteko ja kunnianhimoiset tavoitteet olisivat kuitenkin meidän kaikkien etu, sanoo tiedotteessa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Keskuskauppakamarin verokiilalaskurista tulee esille, että mediaanituloisen työntekijän kustannus työantajayritykselle on 4 373 euroa kuukaudessa. Tästä jää työntekijälle lomarahoineen käteen 2 399–2 676 euroa kuukaudessa – iästä, kotikunnasta ja kirkkoon kuulumisesta riippuen.

– Verokiila muodostuu monista tekijöistä, joista vain osan voi nähdä palkkalaskelmalta. Työnantajan näkökulmasta työn teettämisen todellinen kustannus on siksi tuntuvasti suurempi kuin moni palkansaaja tiedostaa. Kaikki maksut luonnollisesti nostavat työllistämisen kynnystä. Suurin piiloon jäävä kuluerä on työnantajan osuus eläkemaksuista, joka on itse asiassa huomattavasti suurempi kuin palkansaajan oma osuus, Appelqvist sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat