Superlauantai tuo Seinäjoen Jalkapallokerhon kotikentälle

Sami-Petteri Kivimäki painottaa tulevien ottelujen merkitystä: ”Nyt on aika päästä tulokseen kiinni”

Seinäjoen Jalkapallokerhon ottelut jalkapallon Veikkausliigassa ovat tähän saakka olleet vieraspelipainotteisia, sillä uuden nurmen asennus kotistadionille vei kolme viikkoa aikaa. SJK pelasi huhtikuun alussa kaksi sarjan ensimmäistä otteluaan kotona, mutta lähti sitten vieraspeliputkeen.

– Yöpakkasia ei saanut olla, joten aikaa meni kolmisen viikkoa. Kotiottelu viikko sitten FC Lahtea vastaan oli ensimmäinen peli uudella nurmella, toteaa SJK:n toimitusjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.

SJK palaa lauantaina Superlauantai –tapahtuman myötä takaisin kotikentälle. Vastaan tulee IFK Mariehamn. Alkukausi on ollut SJK:lle haasteellinen. SJK voitti kauden avauksessa HIFK:n, mutta kärsi sen jälkeen viisi tappiota. Voitto Vaasan Palloseurasta Pohjanmaan derbyssä maistuikin sitä makeammalta.

– Se oli hieno tapahtuma. Meiltä oli Vaasassa SJK:n mukana 300 katsojaa ja kaikkiaan pelissä oli lähes 4000 katsojaa. Nyt näki, että paljon on puuttunut, kun Pohjanmaan derbyä ei ole ollut. Sitä peliä ei kukaan halua hävitä ja oli meiltä taisteluvoitto, Kivimäki jatkaa.

Paljon on puuttunut, kun Pohjanmaan derbyä ei ole ollut.

Kivimäki toteaa alkukauden olleen tuloksellisesti pettymys. Hän kuitenkin muistuttaa, että alkukauden ohjelma on ollut kova ja painottunut vieraspeleihin.

– Nyt päästään kotiin. Seuraavat pelit ovat tärkeitä ja niissä meidän tulee päästä tulokseen kiinni. Luotamme, että pelin kantaessa, tulee myös tulosta. Kausi on pitkä ja pelejä on paljon. Lisäksi sarjataulukko on varsin tasainen. Muutamalla voitolla on jo kärjen tuntumassa, Kivimäki painottaa.

Kesä- ja heinäkuussa yleisölle on tarjolla viisi kotipeliä.

– Ja päälle tulee vielä Europelit, joista kotipeli on joko 7.7 tai 14.7, Kivimäki tarkentaa.

Lauantain ottelutapahtuma on uusi konsepti, jossa SJK hyödyntää uutta stadionin vieressä olevaa tapahtuma-aluetta. Kivimäki toteaa, että viime vuoden syyskuussa konseptia kokeiltiin ensimmäisen kerran.

– Tällä kaudella toteutetaan kolme tapahtumaa, joissa satsataan tapahtumaan ennen ja jälkeen pelin teemalla. Meillä on aiemminkin ollut vastaavaa stadionin sisätiloissa, mutta nämä kolme ovat korkeamman profiilin tapahtumia, Kivimäki kertoo.

Ensimmäistä superlauantaita vietetään ysäriteemalla. Lavalle nousevat ruotsalainen Basic Element, suomalainen Movetron sekä DJ PartaMatti. Seuraava superlauantai on 18.6, ja silloin stadionin ympäristössä riittää tapahtumia aamupäivästä alkaen. Superlauantait päättää 3.9 Pohjanmaan derbyn VPS:n pelin yhteydessä järjestettävä tapahtuma.

Etusivulla nyt

Luetuimmat