Vauhtiajot palaavat ratatapahtuman kera kahden koronavuoden jälkeen

Seinäjoella järjestettävät Vauhtiajot saavat jälleen kaksiosaisen toteutuksen, kun myös autojen kilpa-ajot palaavat mukaan ohjelmistoon. Viime vuonna tapahtumasta järjestettiin korona vuoksi vain artisteja sisältävä festivaaliosuus.

Suomessa on tiedossa kaikkien aikojen festarikesä koronavuosien jälkeen. Vauhtiajot ovat yksi Seinäjoen suurimmista festivaaleista, joissa yhdistyy musiikki ja vauhdikas moottoriurheilu.

– Ratatapahtuma tekee meistä ainutlaatuisen festivaalin, joka erottaa kilpailijoista. On hienoa, että autot saadaan takaisin kokoonpanoon tänä vuonna, kertoo Vauhtiajojen promoottori Kalle Keskinen.

Keskisen mielestä Vauhtiajot ovat kokonaisuus, jossa nimensä mukaisesti race ja rock täydentävät toisiaan.

– Vaikka viime vuonna tapahtuma järjestettiin vain keskustan festarina, kyllä ratapuoli tekee siitä huikean paketin, joka kerää mukaansa ihmisiä kaikkialta, hän sanoo.

Ratatapahtuma on Suomen suurin lajissaan ja mukana ovat kaikki katuradan SM-luokat, The Grand Turismo, V8 Thunder, V1600, BMW Xtreme sekä klassikkoautojen pääkilpailu Legends Festivaali.

– Suomessa ei ole tarjolla mitään vastaavaa kokonaisuutta ja nyt tarjolla on kallein tekemämme festivaali koskaan, Keskinen toteaa.

Tänä vuonna ratapuolen viihdyttävyyden takaa myös laajempi ilmailushow sekä useat autonäyttelyt.

– Kaikki missä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuuluvat Vauhtiajoille, joten haluamme toimittaa ihmisille parasta mahdollista vastinetta rahoilleen, Keskinen kertoo naurahtaen.

Korona on osittain tullut jäädäkseen ja tulevan kesän festareillakin hygieniapuoli on pidetty edelleen kunnossa.

– Olemme lisänneet käsienpesupaikkoja sekä yleistä hygieniaa tapahtumassamme ja uskon, että tällaiset toimenpiteet ovat tulleet jäädäkseen, Keskinen sanoo.

Promoottori uskoo kesästä tulevan loistava festivaalien kannalta, sillä ihmiset kaipaavat tapahtumia välivuosien jälkeen.

– Lipunmyynti on jo ennätysvuoden 2019 tasolla, mikä kertoo ihmisten kovasta halusta päästä kuuntelemaan livemusiikkia hyvässä seurassa, Keskinen kertoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat