Kerro ajatuksesi kesän kukkasin

Kukat kuuluvat vahvasti juhlien tunnelman luojiin. Kukkiin on myös aina kirjoitettu tarina ja kukilla voi viestiä monenlaista.

Kukkia annetaan lahjaksi, niillä onnitellaan, kerrotaan tunteista, ilahdutetaan, lohdutetaan ja pyydetään anteeksi. Ranskalaiset ja japanilaiset keksivät kukkien kielen ja kukkalejeilla, määrällä ja väreillä voi viestiä asioita ja kertoa tunteistaan. Niistä on myös olemassa eri tulkintoja.

– Muista aina kysyä, millaisista kukista juhlakalu pitää, Seinäjoen kansalaisopistolla kukkasidontakurssia pitävä puutarhuri Marko Ahola muistuttaa.

Kukat olisi hyvä valita myös servettien, pöytäliinojen ja kynttilöiden kanssa sopiviksi.

Puutarhuri sanoo, että juhlakalu ei saa jäädä kukkien varjoon.

– Kukat tulisi valita juhlien päätähden persoonan mukaan sopiviksi. Jos itse sankari on vaatimaton, ei kannattaisi koristella tilaa liian näyttävillä kukilla, Ahola ohjeistaa.

Ahola kertoo, että kesällä voi koristelussa käyttää myös luonnonkukkia, mutta niitä ei saa ikinä sekoittaa samaan kimppuun leikkokukkien kanssa. Kimpun kuuluu myös aina olla värikäs.

– Monesti esimerkiksi miehille viedään sinistä ja valkoista. Voihan olla, että lempiväri on vaikka keltainen! Silloin viedään keltaisia kukkia. Viekää myös miehille rohkeasti värikkäitä kimppuja, Ahola kannustaa.

Surutaloon valitaan viemisiksi usein valkoisia kukkia. Ahola kehottaa miettimään uudestaan, minkä väristä kukkaa vie surutaloon.

– Kannatan punaista. Se on lämmin väri ja lämmittää. Voit valita myöskin vainajan lempikukan.

Ahola antaa vinkiksi, että kimpun saa säilymään parhaiten laittamalla kimppu haaleaan veteen kolmen sokerinpalan kanssa ja muistuttaa myös leikkaamaan uuden imupinnan puukolla, ei saksilla.

– Vesi ja sokeri kannattaa vaihtaa maljakkoon viikottain. Ruusuille laitetaan niin kuumaa vettä kuin maljakko kestää.

Kukkien lajikkeisiin sisältyvät viestit ovat perua menneiltä ajoilta, jolloin miesten ja naisten välinen keskustelu ja kanssakäyminen oli rajattua tai etiketin vastaista. Tällöin viestit kerrottiin kukkien välityksellä. Niillä saatettiin jopa solmia avioliittoja. Ahola vinkkaa, että esimerkiksi hääkimpussa ei saa käyttää pelkästään murattia. Liitto jää muuten lyhyeksi. Hän muistuttaa myös, että naapurin vaimolle ei kannata viedä seitsemää kukkaa. Se nimittäin viestii kosinnasta.

– Tärkein kukkien tehtävä on kuitenkin ilahduttaa ja takana on aina lämmin ajatus. Saaja ilahtuu aina, oli kukkia sitten minkä verran tahansa, ja olivat kukat sitten minkä värisiä tahansa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat