Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rippikoulut innostavat myös jo oman leirinsä suorittaneita

Rippileirin jälkeinen mahdollisuus suorittaa isoskoulutus kiinnostaa monia nuoria, sillä se on oiva mahdollisuus jatkaa leireilyä.

Kesällä rippikoulut leireineen pyörähtävät toden teolla käyntiin. Ripareilla hengellistä ohjelmaa papin lisäksi järjestävät myös isoset, jotka ovat jo oman rippikoulunsa käyneitä nuoria. Riparin jälkeen onkin mahdollisuus jatkaa pari vuotta kestävään isoskoulutukseen. Tarjolla on töiden lisäksi siis uusia kavereita, sekä lisää rippileirejä.

– Itse olin saaristoriparilla vuonna 2020. Oli tosi kiva leiri ja siitä jäi niin hyvät kokemukset, että halusin sitten tavallaan kokea sen uudelleen, isoskoulutuksen käynyt Aliina Rautava kertoo.

– Olen aika heittäytyvä persoona ja ajattelin, että voisin olla ihan hyvä isonen. Oikeastaan aina olen sitä ajatellut, että isoseksi olisi kiva päästä. Se oli aika selkeä päätös.

Pääasiassa kesäisin järjestettävien rippileirien lisäksi isoseksi kouluttautumiseen kuuluu paljon muutakin.

Kaverit ja tutustuminen ovat tosi tärkeitä syitä hakeutua isoskoulutukseen.

Marjo Niskanen

– Meillä oli muutamia viikonlopun yli kestäviä leirejä. Ne oli kyllä tosi mukavia. Pääsi tutustumaan muihin hyvin. Sen lisäksi oli joitain tapaamisia, ja saattoi olla sellaisia tehtäviä, että piti mennä käymään vaikka kirkossa. Koronan takia monia juttuja kyllä peruuntui, Rautava muistaa.

Ripareilta on yleensäkin odotettavissa hyviä kokemuksia ja muistoja, oli sitten leiriläisenä tai isosena.

– Olen odottanut tältä leiriltä hauskoja hetkiä. Tutustuin isosiin hyvin jo opetuspäivillä ja tunnettiin sitten leirin alkaessa. Itsensä haastaminen ja esimerkiksi sketsien suunnitteluun heittäytyminen ovat myös sellaisia asioita, joita odotin. Ja on ollut mukavaa! On oppinut esimerkiksi ryhmänhallintaa, kun on pitänyt vetää erilaisia leikkejä ja muuta toimintaa, Rautava nauraa.

Myös Seinäjoen seurakunnan pastori Marjo Niskanen kertoo, että nuoret osallistuvat innokkaasti rippikouluun ja moni jatkaa siitä isoskoulutukseen.

– Kaverit ja tutustuminen ovat tosi tärkeitä syitä hakeutua isoskoulutukseen. Sitten kun löytyy sellainen hyvä yhteishenki ja ilmapiiri, niin on varmasti kaikilla kivaa, Niskanen pohtii.

Rippikoululaisten ja leirin jo käyneiden joukosta löytyykin varmasti innokkaita ja potentiaalisia isosia.

– Yleensä aina jokunen jää joka leiriltä isoskoulutukseen. Yhteensä niitä kertyykin sitten aika suuri määrä.

Jos isoskoulutukseen hakeutuminen oman riparin jälkeen on siis harkinnassa, kannattaa rohkeasti tarttua toimeen.

– Hyvä isonen voi olla aika monenlainen. Oikeastaan, mitä enemmän on erilaisia isosia, sen parempi, koska leiriläisiä sitten on varmasti monen tyylisiä. Jos isoset olisivat keskenään samankaltaisia, mutta leiriryhmän kanssa taas aivan erilaisia, ei se toimisi. Kemiat eivät kohtaisi. Mutta ylipäätään isoseksi kouluttautuvan kannattaa olla rohkea ja uskalias siinä mielessä, ettei pelkää ottaa sitä hommaa haltuun. Uskaltaa kysyä apua tarvittaessa ja puolestaan itse auttaa muita. Tottakai esimerkiksi jumalanpalvelusten pitäminen ja Raamatun tekstien ääneen lukeminen vaatii myös omanlaistaan rohkeutta, mutta avoimella mielellä pääsee pitkälle, Niskanen summaa vielä lopuksi.