Koulun aloitus jännittää ja kiinnostaa samaan aikaan

Loppukesällä monet tulevat ekaluokkalaiset alkavat valmistautua koululaisen arkeen. Jännitys on varma.

Viimeiset lomaviikot ovat kiireistä aikaa varsinkin uusien ekaluokkalaisten perheissä. On ostettava uudet reput ja koulutarvikkeet. Koulumatka opetellaan ja jännitetään tulevaa.

Oman koulutaipaleensa syksyllä aloittava Venla Virtala, 7, odottaa innolla ekaluokan alkamista.

– Hyvät fiilikset on, Venla hymyilee.

– Odotan eniten sitä, että saa kavereita ja tulee läksyä.

Uusien tuttujen saaminen onkin tärkeää. Ystävät tekevät koulutaipaleesta mukavamman. Ekaluokan aloittaminen on helpompaa, kun samaan kouluun tai jopa samalle luokalle tulee jo valmiiksi tuttuja kavereita. Yhdessä on turvallisempaa tutustua uusiin asioihin koulussa.

– Samalle luokalle mun kanssa tulee vanhojakin kavereita, Venla kertoo.

Koulun aloittamisen tuomaa jännitystä helpottaa myös se, jos koulumatka ja itse rakennus ovat tuttuja.

– Meidän eskari oli myös samassa paikassa kuin koulu, Venla sanoo.

Koulurakennus on Venlalle siis tuttu paikka. Opiskelujen alkaessa ei tarvitse kuin pakata reppu ja lähteä opintielle.

Koulun yhteydessä oleva eskari on Venlan tapauksessa ollut hyödyllinen asia muutenkin, kuin tutun paikan osalta.

– Venlalla oli jo eskarissa sellaista joustavaa esiopetusta, Venlan äiti Tanja Virtala kertoo.

– Teimme ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa joskus yhdessä tehtäviä, Venla täydentää.

Venlan siirtyessä ensimmäiselle luokalle joustava esiopetus jatkuu, ja esimerkiksi omat eskariopet ovat välillä mukana.

Tuttujen eskariopettajien lisäksi ekaluokkalaiset saavat tietenkin myös omat, koulun opettajat. Venlan luokalle otetaan käyttöön yhteisopettajuus, jossa kaksi luokkaa opettajineen opiskelee yhdessä.

– Suurimmaksi osaksi kaksi ekaluokkaa on yhdessä. Lisäksi kaikki kolme aikuista, eli luokkien opettajat ja yksi avustaja, ovat aina paikalla. Luokkien niin sanottuja omia opettajia ei ilmeisesti edes kerrota, koska he ovat kaikki aina läsnä, Tanja Virtala pohtii.

Kahden ekaluokan tunneilla on varmasti hälinää. Toisaalta isossa porukassa voi löytää helpommin uusia kavereita.

– Tuntuu kivalta, että kaikki ovat samassa porukassa, Venla sanoo.

– Yli 40 oppilasta varmaankin yhteensä. Molemmissa luokissa on yli 20 oppilasta, Tanja Virtala tarkentaa.

Koulun aloituksessa on tosiaankin kaikkine uusine asioineen paljon odotettavaa ja jännitettävää. Jännitys yltää tietenkin myös paitsi ekaluokkalaisiin itseensä, myös heidän vanhempiinsa. Ekaluokan tuomat uudet asiat ja opit alkavat hiljalleen paljastua koulujen käynnistyessä.

– Kunhan vaan lähtisi koulu hyvin menemään, Tanja Virtala miettii.

– Onhan siellä mielenkiintoista, kun joka päivä tulee jotain uutta, myös Venlan isä Juha Virtala huomauttaa

Tärkeintä onkin, että mielenkiinto pysyy opiskelussa ja koulunkäynti on mielekästä. Niillä eväillä opiskelua jaksaa jatkaa vielä monet tulevatkin vuodet.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat