Maastapoistumisvero lähti lausunnoille – Näin veroraippa iskisi omaisuuden arvonnousuun

Lakiehdotus arvonnousuveron eli tuttavallisemmin maastapoistumisveron käyttöön ottamisesta on lähtenyt lausuntokierrokselle.

Arvonnousuverolla laajennettaisiin Suomen verotusoikeutta Suomessa asuessa kertyneeseen omaisuuden arvonnousuun, joka realisoituu luovutettaessa omaisuus ulkomailla asuessa.

Veroa sovellettaisiin henkilöihin, joiden verosopimuksen mukainen asuinvaltio olisi ollut Suomi vähintään neljän vuoden ajan Suomesta pois muuttoa edeltäneiden 10 vuoden aikana.

Sääntelyn piiriin kuuluisi lähtökohtaisesti irtain omaisuus, kuten esimerkiksi osakkeet, sijoitusrahasto-osuudet, joukkovelkakirjat ja virtuaalivaluutat.

Omaisuuden arvonnousutulo luettaisiin Suomesta pois muuttoa edeltävän päivän verovuoden pääomatuloksi.

Verovelvollisen vaatimuksesta omaisuuden arvonnousutulo voitaisiin lukea sen verovuoden tuloksi, jona omaisuutta luovutetaan vastikkeellisesti tai lahjana.

Arvonnousutuloa ei kuitenkaan luettaisi tuloksi, jos omaisuuden luovutus tapahtuu kahdeksantena verovuonna maastamuuton jälkeen tai tätä myöhemmin.

Sääntelyä ei sovellettaisi, jos omaisuuden arvonnousutulon alaisen omaisuuden yhteenlaskettu käypä arvo olisi vähemmän kuin 500 000 euroa tai omaisuuden laskennallisen luovutusvoiton määrä olisi vähemmän kuin 100 000 euroa.

Omaisuuden arvonnousun laskennallinen luovutusvoitto määritettäisiin vähentämällä arvonnousun alaisen omaisuuden Suomesta pois muuttoa edeltävästä käyvästä arvosta omaisuuden hankintameno.

Laskennallinen luovutusvoitto laskettaisiin soveltaen soveltuvin osin luovutusvoittoa koskevia yleisiä periaatteita.

Vero määrättäisiin laskennallisen luovutusvoiton 100 000 euroa ylittävältä osin. Omaisuuden arvonnousun perusteella verotettava tulo olisi pääomatuloa ja siihen sovellettaisiin pääomatulon verokantaa.

Lausuntokierros on käynnissä 12. syyskuuta saakka Lausuntopalvelu.fi:ssä. Annetut lausunnot ovat nähtävissä Lausuntopalvelussa.

Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö tekee tarvittavat muutokset lakiluonnoksiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2022. Ehdotettujen lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023.

Etusivulla nyt

Luetuimmat