Kursseja asiakkaiden toiveiden mukaan

Seinäjoen kansalaisopisto pyrkii vastaamaan kurssitarjonnassa asiakkaiden toiveisiin. Toiveita voi jättää vuoden ympäri. Kursseja on tänä vuonna tarjolla enemmän kuin ikinä.

1114 on hengästyttävä luku. Sen verran kansalaisopisto tarjoaa kursseja kuntalaisille harrastettavaksi.

– Se tarkoittaa 300-400 opettajaa ja noin 6500 kurssilaista. Monet saattavat olla meillä useilla kursseilla yhtäaikaa ja se nostaa asiakasmäärän kymmeneen tuhanteen, rehtori Teppo Latvanen ja apulaisrehtori Satu Haarala summaavat.

Opinto-oppaasta löytyy tänä syksynä ensimmäistä kertaa merkintä, joka kertoo kurssin olevan asiakastoive. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi ehdottaa kurssia kansalaisopistoon järjestettäväksi.

– Ehdotuksen voi jättää asiakaspalveluun, someen, nettiin tai opettajille. Ihan mihin vain, mistä saa yhteyden meihin, Satu Haarala neuvoo. Jos löydämme sopivan tilan ja sopivan opettajan, lähdemme hyvin matalalla kynnyksellä kurssia järjestämään. Ehdotetuista kursseista toteutuu ehkä noin puolet, Haarala jatkaa.

Kovin syksyn kynnykselle ideaansa ei kannata pantata.

– Sanotaan, että hiihtoloman aikoihin pitää olla yhteydessä, että meillä olisi hyvin aikaa järjestelyihin. Uusia lyhytkursseja rakentuu kyllä läpi vuoden. Ehkä kuukausi on lyhyin aika, jossa kurssi on saatu polkaistua pystyyn. Yksi meidän strategiamme onkin ketteryys, rehtori Latvanen toteaa.

Rehtorit kertovat, että ehdotuksia tulee hyvin laajalla rintamalla. Uudessa opinto-oppaassa asiakkaan toiveita on kolmisenkymmentä. Tänä syksynä toivekursseista ovat toteutumassa muun muassa eläinkommuniointi, puutöitä puutarhaan, avaimet argeologiaan, kiinan alkeet, teatterileikit ja pantoum-runous. Aina toivekurssi ei toteudu saman tien.

–  Joskus voi olla muutaman vuodenkin työmaa, että kaikki natsaa ja kurssi saadaan toteutettu, Teppo Latvanen kertoo.

Kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen on alkanut tämän viikon maanantaina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat