KSML: Osuuspankki vaihtaa melkein 2000 korttia – Rikolliset saivat selville korttien numerot

Osuuspankki vaihtaa asiakkailtaan noin 1 800 pankkikorttia. Taustalla ovat huijausmielessä tehdyt yhden euron testitapahtumat, kertoo Keskisuomalainen.

Osuuspankin korttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Teemu Korte kertoo, että osa tapahtumista estettiin automaattisesti, mutta osa meni lävitse ja juuri näiltä asiakkailta kortit joudutaan vaihtamaan.

Osuuspankin käsityksen mukaan tekijät ovat luoneet automaattisesti pankkikorttinumeroita Osuuspankille varattujen korttien ensimmäisten numeroiden perusteella. Noin 1 800 korttinumeroa on huijareilta mennyt oikein.

Osuuspankki on estänyt veloittajan jolta euron maksutapahtumat tulivat, mutta turvallisuussyistä kortit joudutaan kuitenkin uusimaan.

– Näitä tapahtuu, mutta tältä osin tilanne on hallinnassa ja muuta vahinkoa ei tästä tule kuin hivenen vaivaa asiakkaille kun esimerkiksi Google payhin joutuu vaihtamaan korttitiedot, Korte toteaa Keskisuomalaisessa.