Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ostopäätöksiä voidaan ohjata kohti terveellisiä valintoja

Terveellinen ruoka ei voi olla maukasta, ajatteletko sinä näin? REMU-tutkimushanke selvittää muun muassa sitä, miten tätä ajatusmallia voitaisiin muuttaa ja ohjata kuluttajat terveellisempien vaihtoehtojen äärelle.

REMU-tutkimushanke on Turun yliopiston, Vaasan yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu yhteishanke, jossa etsitään tapoja ohjata kuluttaja kohti terveellisiä valintoja. Tutkimustulokset palvelevat elintarviketeollisuutta, ja hankkeessa tehdäänkin yhteistyötä alan yritysten kanssa.

– Hankkeen tavoitteena on selvittää millaisia innovatiivisia tuotteita, palveluita ja niiden yhdistelmiä kaupalliset toimijat voivat kehittää kuluttajien hyvinvointipyrkimysten tukemiseksi. Hanke myös tukee näiden elintarviketuotteiden viennin kehittämistä kansainvälisen yhteistyöverkoston kautta. Hankkeen vastuullisina tutkijoina toimivat lisäkseni professori Harri Luomala Vaasan yliopistosta ja professori Anu Hopia Turun yliopistosta, kertoo yliopettaja Terhi Junkkari SeAMKista.

Elintarviketutkimuksen parissa pyritään jatkuvasti kehittämään ratkaisuja tuotteiden terveellisyyden edistämiseksi, kuten suolan, sokerin ja rasvan vähentämiseksi.

Makutottumukset muuttuvat hitaasti

– Tuotteiden muokkaus on osoittautunut haasteelliseksi, sillä makutottumukset muuttuvat hitaasti ja kuluttajat ovat herkkiä reseptimuutoksille. Tiedetään myös, että ruokavalikoiman lisäksi moni tekijä, kuten ruokailuympäristö, vaikuttaa ruokavalintoihin, selvittää Junkkari.

Terveyttä edistävien ja ylläpitävien tuotteiden kaupallistamisessa ei pelkästään uusien terveellisemmiksi muutettujen elintarvikkeiden tarjoaminen riitä, vaan kuluttajat tarvitsevat apua ja ohjausta löytääkseen ne.

– Tutkimuksemme on ensimmäinen vastaava Suomessa. Aistinvaraiseen arviointiin osallistuneet koenkilöt saivat maistaa ja arvioida kahta erilaista ruokanäytettä, joista tutkittiin sekä perusversiota että terveellisemmäksi muutettua versiota. Samalla tutkittiin erilaisia keinoja vaikuttaa siihen, miten ruoat koetaan. Ruokien resepteistä ja ravintosisältöjen tarkistuttamisesta vastasi Leena Arjanne SeAMKista, kertoo Junkkari.

Tutkimus kartoittaa kuluttajien valintojen taustoja ja niihin vaikuttavia seikkoja laajasti.

– Tutkimme, miten paljon tuotteen terveellisyydestä kertovat merkit ja viestit vaikuttaa valintoihin. Lisäksi pyrimme kartoittamaan uudenlaisia keinoja viestiä tuotteen terveellisyydestä esimerkiksi elintarviketeollisuuden markkinoinnin tueksi, Junkkari kertoo.

Tutkimushankkeen alustavia tuloksia tullaan esittelemään kansainvälisessä EUROSENSE 2022-konferenssissa syyskuun puolessa välissä.