Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauppiasura vie lakeudelta kohti pohjoista

Iiro Takala on toiminut vuodesta 2015 K-Raudan kauppiaana Seinäjoella ja Lapualla. Nyt soinilaisen kauppiassuvun mies siirtyy johtamaan yhtä maan suurimmista K-Raudoista Ouluun.

Seinäjoki on maineensa veroinen yrittäjäkaupunki. Näin voi summata Iiro Takalan näkemyksen ja kokemuksen asiasta.

– Kaupunki on oman kokemukseni mukaan hoitanut roolinsa päätöksenteon ja esimerkiksi kaavoituksen osalta sujuvasti. Moitittavaa ei ole. Ylipäätään Etelä-Pohjanmaalla on hyvä yrittää. Maakunnassa vallitsee vahva yhteen hiileen puhaltamisen meininki, Takala pohtii.

Omalla kauppiasurallaan Takala on edennyt tilaisuuksiin tarttuen.

– Mielenkiintoiset mahdollisuudet ovat vieneet uralla eteenpäin, ja Ouluun muutto on yksi niistä. Uran kehittymisen kannalta koen tärkeäksi ensimmäisen työntekijän palkkaamisen. Se on yritykselle usein monella tapaa iso riski ja kynnys. Jälkikäteen katsoen voin todeta, että onneksi uskalsimme siihen lähteä. Siinä oppii paljon itse, kun yritys kasvaa. Epäonnistumista ei pidä pelätä, Takala sanoo.

Eteläpohjalaisen yrittäjähengen hän tunnistaa, siihen itsekin kasvaneena. Takala on neljännen polven kauppias. Työura alkoi poikana isän ja sedän johtamassa kaupassa. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot toivat Seinäjoelle ja K-Raudan johtoon.

– Kotoa kannustettiin katsomaan laajasti ympärille ja kokeilemaan muitakin vaihtoehtoja kaupan alan ohella. Mutta tämä on sitä työtä, mitä aina olen halunnut tehdä. Opiskeluaikana koin antoisaksi, kun sain soveltaa opitun teorian käytäntöön omalla kaupalla Soinissa. Seinäjoella aloitin 2013 kauppiasharjoittelijana ja vuonna 2015 tarjoutui tilaisuus ottaa vastuu kauppiaana Seinäjoen K-Raudasta.

Töissä pitää olla hyvä fiilis.

Työuran kiinnostavimpia vaiheita on ollut Lapualle vuonna 2018 valmistuneen K-Rautaliikkeen suunnittelu ja rakennus.

– On poikkeuksellinen mahdollisuus olla mukana perustamassa liike uuteen kaupunkiin. Lapualla on saavutettu markkinajohtoasema, koronasta huolimatta. Korona näytti, että kriisivalmius on nyt testattu ja muuntautumiskykyä tilanteen vaatiessa löytyy, Takala sanoo.

Opinahjoaan SeAMKia Takala kiittelee ansiokkaasta työstä. Yhteistyö yritystoimijoiden kanssa näkyy opiskelijoiden työelämävalmiuksissa.

– Seinäjoelta valmistuu osaavia kaupan ammattilaisia. Olen opiskelijaharjoittelujen ja opinnäytetyöohjausten kautta sekä luennoitsijana tehnyt yhteistyötä SeAMKin kanssa, hän kertoo.

Menestys vaatii kauppiaalta innovatiivisuutta ja rohkeutta. Menestyksen takana on Takalan mukaan lisäksi aina sitoutunut henkilökunta.

– Ei riitä, että kauppiaan päässä on skenaariot ja visiot. Henkilökunnan pitää olla selvillä, mihin mennään. Johtamisen ydin on kuunnella henkilökuntaa. Töissä pitää olla hyvä fiilis. Panostus tiimiin vaatii työtä, mutta on palkitsevaa. Usko omaan tekemiseen ja hyvä fiilis tarttuvat muihinkin.

Menestyksen avaimia ovat myös markkinaan osuva valikoima ja henkilökunnan asiantuntemus sen myyntiin.

– Asiakastyytyväisyyttä seurataan aktiivisesti, siinä olemme saavuttaneet maan parhaita lukemia. Asiakkaiden luottamus ansaitaan ylittämällä yhä uudestaan heidän odotuksensa. Kaupankäynti on peliä, jossa asenne ratkaisee, Takala summaa.

Ouluun muutto on uusi sivu kauppiasuralla. Pitkään K-ryhmässä mukana olleelle K-Rauta on kotoisa paikka, vaikka moni asia muuttuukin.

– Tilanne on uusi, koska kauppaympäristö, kauppa ja henkilökunta vaihtuvat, mutta innolla otamme vaimoni Suvin kanssa haasteen vastaan.

Pariskunta suuntaa pohjoiseen perheen 1- ja 3-vuotiaiden lasten kanssa.

– Hyvillä mielin lähdetään. Etelä-Pohjanmaa on hyvä paikka yrittää ja elää, maailman parhaita paikkoja. Mutta meille nyt on juuri oikea aika lähteä. Muutos on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa näköalapaikalta. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hän päättää.