Selvitys: 16 prosenttia suomalaisista kärsii taskuparkkifobiasta – "Saattanut syntyä todellisuutta ikävämpi maine"

Lähes joka viides suomalainen kärsii taskuparkkifobiasta. Asia selviää Autoklinikan tekemästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimus paljastaa, että suurin osa suomalaisista pelkää taskuparkkeerausta "jossain määrin".

Noin 16 prosenttia ajokortin omistavista kertoo taskuparkkeerauksen pelottavan jokainen kerta, ja seitsemän prosenttia vastaajista ei ole tehnyt taskuparkkia koskaan. Ainoastaan 26 prosenttia autoilijoista ilmoittaa tutkimuksessa, ettei jännitä taskuparkin tekoa lainkaan.

Mielenkiintoisesti suomalaisten taskuparkkipelko ei kuitenkaan vaikuta johtuvan taidon puutteesta. Noin 58 prosenttia kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoo osaavansa taskuparkin omasta mielestään joko erinomaisesti tai aika hyvin.

– Taskuparkkeeraus jännittää selvästi monia, vaikka esimerkiksi taidon puute ei suoraan vaikuttaisi tähän syynä olevan. Taskuparkille onkin saattanut syntyä kansan keskuudessa todellisuutta ikävämpi maine, ja pandemia sekä etätyöt ovat kenties etäännyttäneet autoilijoita taskuparkista entisestään, kommentoi Autoklinikan myyntijohtaja Pentti Oksanen tiedotteessa.