Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros on syvempi kuin on tajuttu, sanoo aiheesta uuden kirjan kirjoittanut Risto Murto.
Ensin huonot uutiset: Mikäli Suomen taloutta ei saada kammettua lähivuosina kasvu-uralle, on edessä hyvinvointipalveluiden alasajo. Aika ajoin esitetty ajatus, että talouden laajentumista voitaisiin hillitä seuraamuksitta, ei ole realismia.
– Jos näin ajatellaan, silloin on hyväksyttävä, että terveydenhuolto ja hoiva-ala olisivat nykyistä pienemmät. Minusta se ei ole vaihtoehto, sanoo työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto.
Hyvä uutinen on, että korjauskeinot ovat vielä omissa käsissä.
– Työelämään tarvitaan lisää tekeviä käsiä, ja se edellyttää entistä parempaa yhteistyötä julkiselta ja yksityiseltä sektorilta esimerkiksi koulutuksessa ja työperäisessä maahanmuutossa. Toiseksi meidän pitää pelastaa unohtamamme pojat ja nuoret miehet. Kolmanneksi on jatkettava hyvää työtä työurien pidentämisessä.
Nämä teesit ovat tiivistelmiä Murron perjantaina julkaistavasta kirjasta Puuttuvat puoli miljoonaa (Otava 2022). Siinä Murto analysoi Suomen suuria haasteita, kuten syntyvyyden romahdusta, julkisen velan kasvua, muistisairauksien lisääntymistä ja eläkelupauksia sekä maahanmuuttoa.
– Näistä on puhuttu paljon, mutta se, missä mittakaavassa ja miten konkreettisesti ne vaikuttavat yhteiskuntaamme, ei ole oikein hahmottunut, Murto sanoo.
Mittasuhteista on kyse kirjan nimessäkin: Jotta Suomen talouskasvu olisi samaa tasoa kuin naapurissamme Ruotsissa, meillä pitäisi vuonna 2060 Murron mukaan olla 500 000 suomalaista enemmän kuin nykyinen väestöennuste olettaa. Tällöin suomalaisia olisi 6,4 miljoonaa.
Akuutein hyvinvointimme uhka on hoivakriisi. Se näkyy nyt, kun hoitajat ovat lakkoilleet eikä maan hallitus ei ole pystynyt pitämään kiinni lupaamistaan uudistuksista määräajassa.
Vuoteen 2030 mennessä tarvittaisiin kuitenkin laskennallisesti jopa 18 000 hoitajaa lisää väestön vanhetessa. Murron mukaan mahdollisuuksia on.
– Suomessa muutamat isot rekrytoijat ovat jo itseohjautuvasti alkaneet hakemaan ja kielikouluttamaan hoitajia ulkomailla. Moni sairaanhoitaja päätyy kuitenkin lähihoitajaksi tai hoiva-avustajaksi. Julkisella sektorilla olisi parannettavaa, jotta prosessit ja luvat hoituisivat jouhevammin.
Murto kuitenkin varoittaa laskemasta liikaa maahanmuuton varaan.
Ensinnäkin Suomen ollut vaikea houkutella osaajia EU-maista, ja Viron osaltakin muuttoliike on vaimentunut tai kääntynyt.
Toisekseen maahanmuutto voi tuntua päättäjistä nopealta keinolta vastata niin työvoimapulaan kuin laskevaan syntyvyyteen, mutta ilman integraatiota hyödyt katoavat.
Suomi ei voi myöskään suoraan kopioida valikoivaa Kanadan maahanmuuttomallia, sillä kieli rajoittaa tulijoiden määrää.
– Nyky-yhteiskunnan on helpompi ohjata maahanmuuttoa kuin syntyvyyttä. Helppous on siinäkin kuitenkin osittain näköharhaa, Murto kirjoittaa kirjassaan.
Erityinen haaste on maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, joissa on vaikea pitää jo saapuneista maahanmuuttajista kiinni.
Murto penää tehokkaampaa integraatiota etenkin pakolaismaista tulevien työllistämiseksi. Hän toteaa suoraan, ettei Suomen pidä ottaa esimerkkiä Ruotsista, jonne on saapunut OECD-maista eniten pakolaisperäisiä muuttajia ja jossa integraatio on syvissä ongelmissa.
Suomi on Murron mukaan Ruotsia paremmassa asemassa muun muassa siinä, että asuntopolitiikka on ehkäissyt segregaatiota.
Syntyvyydessä Murto suuntaa katsetta nuoriin miehiin. Hän huomauttaa, että kun naisten laskennallinen hedelmällisyysluku on nyt historiallisen alhainen 1,45, peruskoulun varaan jääneillä nuorilla miehillä se on vain 1.
Murron mukaan Suomeen on kaikessa hiljaisuudessa syntynyt uusi luokkajako lapsia saavien hyvinkoulutettujen ja lapsettomien matalasti koulutettujen miesten välille.
Lähes kolmannes 40–45-vuotiaista suomalaismiehistä on lapsettomia, ja usein he ovat vain peruskoulun varassa.
– Syrjäytyminen alkaa jo peruskoulusta. Pojat ja nuoret miehet tarvitsisivat enemmän selkeää ohjausta, mutta kaikista ei tarvitse tulla maistereita tai tohtoreita. Ammattikouluihin kohdistettu leikkaus on ollut tässä suhteessa liian raju.
Murron teesiä tukee tilasto: siinä missä korkeakoulut saavat rahoitusta 15 000 euroa per opiskelija, on ammatillisessa koulutuksessa summa pudonnut voimakkaasti ja on noin 7 500 euroa.
Kirjassaan Murto välttää tekemästä suoria ennusteita siitä, miten Suomelle käy. Hän huomauttaa, että moni ennuste on historiassa mennyt pieleen.
Hän nostaa kuitenkin esille "hiljaisen onnistumisen", eli eläkeiän nousun viime vuosina. Suunnan jatkuminen on Murrosta todennäköistä ja tärkeä tekijä eläkelupausten lunastamisessa.
– Kun keskimääräinen eläkeikä on keskimäärin 62 vuotta, voi se eliniän pidetessä olla työmarkkinoille nyt tulevalla ikäluokalla olla jopa 70.
Suomen julkinen velka ei Murron mukaan ole kansainvälisesti vertailtuna erityisen kova. Vuoden 2021 lopussa se oli suhteessa bruttokansantuotteeseen hieman yli 70 prosenttia, kun se USA:ssa oli yli 120, Japanissa yli 225 ja Saksassa vajaat 70.
Ongelma on kuitenkin mateleva työn tuottavuus sekä ennuste, jonka mukaan työikäinen väestö pienenee.
– Emme ole vielä euromaiden kärkipäässä, kun markkinat spekuloivat vaikeuksilla. Jos markkinat jatkavat vakaina, Suomi tuskin joutuu valtionlainojensa kanssa erikseen vaikeuksiin näillä velkatasoilla. Toisaalta, jos eivät jatka, Suomenkin herkkyys päätyä spekulaation kohteeksi kasvaa keskipitkällä aikavälillä, Murto kirjoittaa kirjassaan.
Onnistunut esimerkki julkisen velan taltuttamisesta löytyy 1990-luvulta, jolloin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousi laman takia 10 prosentista 65 prosenttiin.
Kovalla mutta tulevaisuuden kannalta vastuullisella talouspolitiikalla velkasuhde puolitettiin 2008 mennessä. Tällöin valtion velka oli 28 prosenttia ja julkinen velka kokonaisuudessaan 34 prosenttia suhteessa bkt:hen.
– Kohonnut velka hoidettiin kasvulla, inflaatiolla ja vastuullisella talouspolitiikalla, Murto kirjoittaa.
Vaikka Murron kirja on taloustieteilijän kynästä, pilkistävät monin paikoin esiin myös pehmeät arvot, esimerkiksi kun Murto kirjoittaa hoivakotien kasvavista potilasmääristä
– Potilaat ovat lyhyen aikaan hoivakodissa, eikä siellä enää parannuta. Tämä tekee lähihoitajien työn henkisesti raskaaksi, etenkin uraansa aloittaville hoitajille. Kuolema on aina läsnä.